SDP:n tuska kasvaa
Vanha valtapuolue SDP elää vaikeita aikoja. Eduskuntavaaleissa tuli karvas tappio. Sen lisäksi puolue näyttää repeilevän sisäisesti.
SDP:ssä käytiin katkeransävyinen puheenjohtajakisa vuosi sitten. Siinä ammattiyhdistysjyrä Antti Rinne syrjäytti niukasti toimihenkilödemareihin lukeutuvan puheenjohtaja Jutta Urpilaisen.
Rinteen piti viedä puoluetta vasemmalle, selkeyttää sen aatteellinen linja ja kääntää kannatus uuteen nousuun. Toisin kävi – demarit putosivat vaaleissa neljänneksi historiansa heikoimmalla kannatuksella.
Puheenjohtaja Rinne kyllä tunnusti rehdisti
tappion, mutta on saanut kuulla tappiosta myös raskaita syytöksiä.
SDP:n sisäinen peli kuumeni torstaina, kun puolueen uusi eduskuntaryhmä järjestäytyi. Valintojen yhteydessä ex-puheenjohtaja Urpilainen kertoi vetäytyneensä ryhmäjohtajaehdokkuudesta puolueen puheenjohtaja Rinteen pyynnöstä. Rinteen vetoomuksen syyksi Urpilainen mainitsi linjaerot.
Rinne kiisti linjaerot ja selitteli, että ryhmäjohdon sijasta hän haluaa Urpilaisen demareiden ministeriryhmään. Kaikessa sekavuudessaan SDP:n viime torstai teki hyvin selväksi, että puolueessa kytee vakava riita.
Eduskuntaryhmän johdon täytyy toimia saumattomasti yhteen puolueen johdon kanssa. Demarit nostivatkin ryhmäjohtoon Rinteen suosikin, varapuheenjohtaja Antti Lindtmanin.
Lindtmanista puhuttiin SDP:ssä tulevana
puheenjohtajana jo vuoden 2011 vaalien jälkeen. Hän oli kuitenkin lojaali istuvalle puheenjohtajalle Urpilaiselle eikä suostunut tämän haastajaksi.
Riitojen ulkopuolella pysyneenä Lindtman pärjää ryhmäjohtajana arvatenkin hyvin. Näkyvä paikka nostaa hänet myös puheenjohtajasuosikiksi, mikäli Antti Rinne kiistojen ja huonon vaalimenestyksen vuoksi joutuisi epäsuosioon.
SDP:tä saatettaisiin tarvita myös maan tulevassa hallituksessa. Se ei onnistu, jos puolueen sisäinen pyykinpesu käy kovin likaiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
