Historiaa naudan silmin: kärpäsiä, ihmisiä ja itsepalvelua
Kirjailija Laura Gustafsson (vas.) ja kuvataiteilija Terike Haapoja haluavat tuoda historiaan uusia näkökulmia. ”Museo luo tarinoita ja erilaisia totuuksia yhteisestä historiasta. On kiinnostavaa tehdä näkyväksi, että toiset lajit ovat läsnä”, sanoo Haapoja. Luonnontieteellisen museon vitriinistä katselee kaksipäinen vasikka, joka syntyi Suopellon kartanossa Hyvinkäällä 1930-luvulla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMaailmanhistoriaa pääsee tarkastelemaan naudan näkökulmasta lauantaista alkaen.
Helsingissä avattava Naudan historian museo kyseenalaistaa ihmisen näkökulman ensisijaisuuden. Ovathan ainakin 10 000 vuotta ihmisten kanssa eläneet naudatkin osallistuneet sivilisaation kehittämiseen – ja olleet maanviljelyn aloittamisen keskeisiä vetojuhtia.
”On naudan ansiota, että ihminen on siirtynyt esihistoriasta historialliseen aikaan”, pohtii kirjailija Laura Gustafsson.
Nauta on vasta alkua. Gustafsson ja kuvataiteilija Terike Haapoja haluavat tuoda esiin muidenkin eläinten näkökulmia ja läsnäoloa.
Ensi vuonna vuorossa on seuraava osa: loisten museo.
Kimmoke Naudan historian museoon tuli Toisten puolueesta, jonka Haapoja perusti muutama vuosi sitten.
Yhteiskunnallinen taideprojekti pyrkii antamaan äänen oikeudettomille: yhteisömme jäsenille, joilla ei ole lakiin kirjattuja perusoikeuksia eikä pääsyä poliittiseen päätöksentekoon.
Gustafsson innostui siitä. Viime vuonna alkunsa sai Toisten historia -projekti, jonka ensimmäinen näyttelymuotoinen teos Naudan historian museo on. Naiset ovat myös pitäneet oppilaitoksissa kursseja, puhuneet, kirjoittaneet ja bloganneet.
Museossa esitellään lehmän kulttuuria, yhteiskunnallista asemaa ja suhdetta ihmiseen. Etnografiseen muotoon rakennetussa museossa mukana on myös huumoria. Ihminen on museossa naudan kumppanilaji – kuten kärpänenkin.
Mutta kuinka asettua naudan sorkkiin? Hankaluutena projektissa on naudan näkökulman löytäminen, eläintä kun ei voi haastatella. ”Taiteessa on vapaus ottaa toisen näkökulma. Tiede vaatisi objektiivisuutta”, Gustafsson pohtii.
Jo ensimmäiset luolamaalaukset kuvasivat eläimiä. Modernilla aikakaudella eläimet ovat kadonneet taiteesta tieteen ja tekniikan puolelle.
”Nyt ympäristöön ja ruuan tuotantoon liittyvät kysymykset ovat nostaneet eläimet taas taiteeseen”, huomauttaa Haapoja.
Taidetta naiset tekevät tieteelliseltä pohjalta.
Kaksikko on haastatellut esimerkiksi jalostustieteen emeritusprofessoria Kalle Maijalaa ja eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoita. Jalostusyritys Faba on auttanut materiaalin kokoamisessa.
Ihmiskulttuurille keskeinen nauta on naisten mukaan ristiriitainen eläin: yhteiskunnassa välineellistetty, mutta henkilökohtaisesti rakas.
Museossa naudan maailmaa on jouduttu rajaamaan. Viihdekäyttö, kuten rodeo ja härkätaistelut, eivät ole mukana. Sen sijaan keskitytään tuotantonautoihin ja tarkastellaan villejä nautalajeja sekä nykynaudan mahdollisuuksia selvitä luonnossa.
Tarkoitus ei ole luoda vastakkainasettelua maatalouden ja eläinten hyvinvoinnin välille. ”Haluamme tuoda esiin muutakin kuin epäkohtia. Kenenkään historia ei ole pelkkää kärsimystä.”
Iso ongelma on naisten mukaan järjestelmä, joka tekee inhimillisen työn mahdottomaksi ja pakottaa pohtimaan vain taloudellista voittoa.
Gustafsson ja Haapoja havaitsivat museota suunnitellessaan, että 1800-luvulla alkaneet suuret muutokset ovat vaikuttaneet samalla tavalla niin nautaan kuin ihmiseen. Näitä ovat jalostus, maailmankuvan tieteellistyminen, teollistuminen ja markkinatalous.
Rodunjalostus kuulostaa ihmisen kohdalla kaukaa haetulta, mutta Haapoja huomauttaa 1930-luvulla suositun eugeniikan, syntyvyyden säännöstelyn, sikiöseulontojen ja sperman ja munasolun luovuttajien valikoinnin liittyvän samantyyppisiin ideologioihin ja tekniikoihin.
Nykyäänkin Suomessa sukupuolta vaihtavat steriloidaan.
”Spermapankit eivät kuitenkaan ole vielä vähentäneet miesten määrää, niin kuin sonneille on käynyt.”
Teollistuminen mullisti ihmisen ja naudan elämän: hyöty, tehokkuus ja teknologia ovat korostuneet molemmissa siitä lähtien.
Nautojen ja ihmisten standardointi on perua taylorismista, joka muutti 1910-luvulla teollisuustyötä entistä tehokkaammaksi: työtavat ja menetelmät yhdenmukaistettiin, osista tuli vaihtokelpoisia. Jälkiteollinen aika on Haapojan mukaan vielä vahvistanut muotteja, ei vapauttanut niistä.
”Isoista firmoista laitetaan ihmisiä pois heti, kun kustannustehokkuus sitä vaatii. Se on sama kuin mitä karjataloudessa tapahtuu. Ihmisiä vaan ei laiteta lihoiksi”, naurahtaa Gustafsson.
Sinällään teknologian kehitys ei ole naisille mörkö, kuten tuskin naudoillekaan. Toimittaja Elina Lappalainen totesi Syötäväksi kasvatetut -kirjassaan, että koneella ei ole pahoja päiviä.
”Suomi on itsepalvelun luvattu maa, myös naudoilla”, Gustafsson sanoo.
”Uudenaikainen lypsyrobotillinen pihatto on varmasti lehmälle miellyttävämpi vaihtoehto kuin parsinavetta.”
Myös yhteiskunnan arvot ovat yksipuolistuneet ja vaihtoehdot vähentyneet. Käytännön rakenteelliset toimet sotivat arvoja vastaan esimerkiksi vanhustenhoidossa, huomauttaa Haapoja.
Moni ostaa euroshopperia, vaikka haluaisi luomua. ”Arvovalintoja ei ole käytännössä varaa toteuttaa”, sanoo Haapoja.
”Moraalivalinnat on jalkautettu nyt yksilötasolle. On kuluttajan vastuulla tehdä isot arvovalinnat.”
Naisten mukaan arvovalintojen pitäisi tulla julkisesta keskustelusta ja suodattua lainsäädäntöön. Hyvä areena moraaliseen ja eettiseen keskusteluun on taide.
Keskustelua Gustafsson ja Haapoja myös toivovat. Keskustelupalstoilla on jo kyselty, ”mitä pienet vihreät kaupunkilaisnaiset siellä huutelevat”. Gustafssonin mukaan sanottavaa naudasta voi olla, vaikka ei pitäisi lypsykarjatilaa. Ja taiteilijoilla on.
Mainittakoon, että sittemmin helsinkiläistyneet naiset ovat viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa maalla.
PAULA LIESMÄKI
Kiertävä Naudan historian museo Helsingin Kaapelitehtaan
Valssaamo-salissa 1.12–10.12.
ma–su klo 12–18.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
