Sotesopasta soterauhaan yhteistyöllä
Isoissa asioissa, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa, on arvokasta päättää asioista yhdessä. Opposition mukaan ottaminen oli hallitukselta fiksun vastuullinen askel suomalaisen sote-uudistuksen eteenpäin viemisessä.
Pääsemme vihdoin sotesopasta sote-rauhaan!
Kansalaisilla on nyt mahdollisuus luottaa siihen, että aikamme suurin haaste – se miten hyvinvointipalvelut jatkossa turvataan – etenee. Kun rahaa ei valtion ja kuntien kirstuissa enää ole ja ikääntyvän väestön ja syrjäytymisen lisääntymisen myötä palvelujen tarve kasvaa, aikaa ei ole hukattavaksi.
Edellinen uudistus 1970-luvulla oli onnistunut ja loi perustan suomalaiselle hyvinvointivaltion mallille. Maailma on sittemmin muuttunut ja olisi ollut suuri sääli, jos tämän ajan uudistus olisi ollut ”vähän sinne päin”, eikä olisi ratkaissut suurimpia ongelmiamme.
Viiden sotealueen organisointi on järkevä malli, joka mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhtenäistämisen niin, että kansalainen on ihan aidosti kokonainen ihminen, jonka tarpeet katsotaan yksilöllisesti yhdeltä luukulta.
Rahoituksen selkeyttäminen on yksi akuuteimmista tavoitteista – nyt verovaroja uppoaa epäinhimillisiin leikkausjonoihin ja muuhun älyttömään osaoptimointiin.
Kuinka tätä rahoituksen monikanavaisuutta sitten yhtenäistetään, jää vielä nähtäväksi.
Sote-palvelujen järjestämisvastuun poistuminen kunnilta viidelle sote-alueelle on useassa kunnassa helpotus; onhan monen kunnan budjetti tämän vastuun takia kuralla.
Ilman kilpailua vastuun siirto ei kuitenkaan kunnissa mene, sillä kuntaidentiteetti usein yhdistetään oman kunnan lähipalveluihin.
Palvelujen keskittäminen tai lähipalvelujen turvaaminen on kuitenkin poliittinen valinta eikä liity mitenkään siihen, missä hallinto sijaitsee.
Suomen järjestämisvastuu on ollut maailman hajautetuin: reilun viiden miljoonan asukkaan maassa järjestämisvastuullisia tahoja (kuntia) on ollut reilut 300, kun taas esimerkiksi yli 60 miljoonan asukkaan Britanniassa niitä on ollut vain reilut 60.
Oikeudenmukaiset lähipalvelut turvataan parhaiten siten, että otetaan kansalaiset mukaan palvelujen suunnitteluun. Varojen vähetessä yhdenmukaisuuden periaatteesta onkin luovuttava ja sen sijaan luotava tarpeisiin vastaavia, innovatiivisia lähipalveluita. On aika pistää kansalainen oman palvelunsa asiantuntijaksi.
Järjestämisvastuu sekoitetaan usein virheellisesti tuottajavastuuseen. Suomalainen keskustelu on urautunut kahden polarisaation väliin: sisäisesti tuotettuihin palveluihin (”hyvä”) tai suurille ylikansallisille yrityksille ulkoistettuihin palveluihin (”paha”).
Uudistuksen myötä on mahdollisuus luoda tuloksia ja lisäarvoa tuottava monituottajamalli, jossa järjestöillä, pienillä ja keskisuurilla yrityksillä sekä yhteiskunnallisilla yrityksillä on yhtäläinen mahdollisuus tuottaa kahden edellä mainitun lisäksi julkisia palveluja.
Anne Bland
varapuheenjohtaja
Vihreät
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
