PÄIVÄN PUNKTI Norminpurku
Norminpurku on uusi nimi sille, että vähennetään turhia määräyksiä. Jotain tarttis tehdä, jotta byrokratia ei kasvaisi.
Aina ei ole onnistuttu. Hyvä esimerkki on uusi kalastusasetusluonnos. Siinä lukee, että kalastaja saa ottaa vain kolme kuhaa päivässä. Ja yli kymppikiloisten haukien pyytäminen on kokonaan kiellettyä.
Asian hoitamiseksi täytyy varmaan perustaa uusi kalastusvirasto. Sen lempinimeksi tulee kymppikerho.
Aika hyvin purettu.
Pääministeripörssin ykkösnimi Juha Sipilä tapasi eilen joukon päätoimittajia. Sipilä kertoi, mitä hän aikoo tehdä, jos pääsee päättämään asioista. Kalastusvirastoa ei perusteta. Sen sijaan joku nykyinen saatetaan lakkauttaa.
Sipilä haluaa vähentää normeja. Yhden uuden määräyksen hän kuitenkin hyväksyisi. Siinä sanotaan, että jokaista uutta sääntöä kohden on purettava kaksi vanhaa.
Uusien sääntöjen tekeminen tietenkin vaikeutuisi. Olisi joka kerran mietittävä, onko ihan pakko laatia uusi määräys. Jos pakko on, vanhaa on myös purettava.
Purkukohteita ei tietysti aina löydy. Siinä tilanteessa uusi sääntö jäisi tekemättä. Vaikka säädösviidakko pysyisi ennallaan, se ei myöskään kasvaisi. Sekin olisi jo jotain.
Sipilä tekisi myös hallituksen uudella tavalla. Ministereitä olisi vain 12 kappaletta. Hallituksella olisi myös tehtävä eli missio. Sen pitäisi toteuttaa yhdessä sovittua politiikkaa.
Uudessa mallissa yksittäinen ministeri ei voisi enää jarruttaa tai kiristää muuta hallitusta, kuten nyt tapahtuu. Hallitusohjelmassa olisi vain viidestä seitsemään isoa asiaa, joita hallitus toteuttaisi. Asiat pantaisiin tärkeysjärjestykseen ja liikkeelle lähdettäisiin kiireellisimmästä päästä.
Sipilän hallituksessa ministerit olisivat hallituksen edustajia ministeriöissä eikä toisin päin. Ministeriöitä ryhdyttäisiin oikeasti ohjaamaan. Jos hallitus päättäisi, että nyt tehdään sitä tai nyt tehdään tätä, sitä myös tehtäisiin.
Norminpurku ei silti ole helppo asia. Asiaa on yritetty jo aiemmin.
Kerran asetettiin komitea miettimään sitä, miten komiteoiden määrää voitaisiin vähentää.
Kuten arvata saattaa, mietintö ei koskaan valmistunut. Komitea lakkautettiin tarpeettomana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
