Yli 9 500 asiakasta vailla sähköä maanantaimyrskyn jäljiltä, sadealue siirtyy pohjoista kohti
Ilmatieteen laitoksen sadetutkan perusteella sateet levittyvät aamupäivästä pitkälti maan pohjoisosien ylle.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on maan etelä- ja keskiosissa selkenemässä etelästä alkaen, mutta päivällä on tiedossa jälleen hieman pilvisyyttä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.Suomen etelä- ja keskiosia eilen riepotelleen myrskyn jäljiltä oli aamuyöstä edelleen yli 9 500 asiakasta vailla sähköä, selviää Energiateollisuuden sähkökatkokartasta. Sadealue on yön aikana kulkenut maan pohjoisosia kohti.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on maan etelä- ja keskiosissa selkenemässä etelästä alkaen, mutta päivällä on tiedossa jälleen hieman pilvisyyttä. Maan keskiosiin on tiedossa myös paikoin sadekuuroja.
Ilmatieteen laitoksen sadetutkan perusteella sateet levittyvät aamupäivästä pitkälti maan pohjoisosien ylle. Forecan tutkakuvat puolestaan ennakoivat hieman pidemmälle ja arvioivat, että sateet yhyttävät puolenpäivän paikkeilla myös Suomi-neidon päälaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



