Suvivirttäveisaamaan
SANA SUNNUNTAIKSI
”Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.
Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.”
Evankeliumi Luuk. 1: 57–61
”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.”
Suvivirren sanat osuvat kohdalleen. On armas aika ja suloinen suvi. Moni on jo ehtinyt toivoa ilmojen lämpiämistä ja oikean kesän alkamista. Juhannus on keskikesän ja yöttömän yön juhla.
Me olemme tottuneet laulamaan suvivirttä koulujen päättäjäisissä. Jumalanpalveluksessa suvivirsi soi juhannuksena. Itse pyhä on omistettu Johannes Kastajalle. Hänen vanhempansa Elisabet ja Sakarias olivat varsin iäkkäitä hänet saadessaan. Pappi Sakarias oli menettänyt puhekykynsä, kun enkeli oli tullut ilmoittamaan, että he tulisivat saamaan pojan.
Heitä oli pidetty lapsettomina ja varmaan kaikki heidän lähipiirissään olivat jo toivonsa menettäneitä. Lapsettomuus oli silloinkin raskas taakka. Elisabetin raskaus oli suuri ihme.
Juhannuksen evankeliumi kertoo meille Johannes Kastajan syntymän. Sakarias pyytää kirjoitustaulua voidakseen ilmoittaa lapsen nimen, mutta saa samassa puhekykynsä takaisin. Paikalla olleet ihmiset joutuvat pelon valtaan ja sanovat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”
Sakarias sanoo sen puhjetessaan laulamaan kiitosvirttä: ”Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi. Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamisen. Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.”
Johannes Kastajasta tuli Jeesuksen edelläkävijä.
Jeesus on aamun koitto, joka saapuu luoksemme korkeudesta. Hän on maailman valo, joka ei valaise vain ulkonaisesti, vaan valaisee sisäisen maisemamme, sydämemme.
Juhannus on valon juhla. Aurinko ei painu mailleen ja mielemme täyttää kiitollisuus, kun siniristiliput liehuvat kesäisellä taivaalla. Kiitollisin mielin saamme veisata suvivirttä.
Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan.
Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle.
Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”
Sillä Herran käsi oli hänen yllään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
