Siritys voi jatkua pakkasiin asti – näin heinäsirkkojen ääni syntyy

Nurmiheinäsirkalla on erinomainen suojaväri, se sulautuu hyvin ympäristöönsä. Kuva: Entomart

Ahoheinäsirkan siritys syntyy, kun se hankaa jalkojensa nystyröitä eli ääntelyhampaitaan siipiään vasten. Kuva: Entomart

Heinikon kätköissä lymyilevät heinäsirkat sirittävät kuin kymmenet vapaalle lasketut vaihde­pyörät. Häirittäessä otukset pitävät taukoa tai vaihtavat paikkaa, mutta kohta sirinä alkaa uudelleen.

Heinäsirkan siritys syntyy, kun se hankaa nystyisiä jalkojaan siipisuoniaan vasten. Säkätystä voi kuulla ensipakkasiin asti. Heinäsirkat ovat päiväaktiivisia eivätkä siritä yöllä. Soitto­aktiivisuus riippuu erityisesti lämpötilasta. Jos aurinko paistaa, otukset sirittävät aamusta iltaan.

Heinäsirkka soittaa tosi­tarkoituksella: siritys on morsiusviesteilyä naaraalle. Kun naaras lähestyy, koiras vaihtaa levyä ja aloittaa vienon kosiolaulun. Jos naaras on paritteluhaluinen, se antaa luvan lyhyellä sirautuksella.

Heinäsirkat kuuluvat suora­siipisten lahkoon, joita Suomessa tavataan 32 lajia, vakituisesti 28. Suurimmat heimot ovat heinä­sirkat ja hepokatit. Kolmella lajilla on värikkäät taka­siivet, palosirkalla ja ruususiipisirkalla punaiset ja sinisiipisirkalla siniset.

Toisin kuin esimerkiksi perhosilla, heinäsirkoilla on vain kolme kehitysvaihetta: muna, toukka ja aikuinen. Toukasta kasvaa aikuinen ilman kotelo­vaihetta. Viidennen nahanluonnin jälkeen kuoriutuu aikuinen, joka alkaa muutaman päivän kuluttua sirittää.

Heinäsirkkalajit voivat olla ulkonäöltään hyvinkin samanlaisia. Ulkonäköä varmempi tunnistuskeino on usein ääntely, joka on kullakin lajilla yksilöllinen. Esimerkiksi aho- ja ketoheinä­sirkka muistuttavat toisiaan erehdyttävästi, mutta ketoheinäsirkka äännähtelee lyhemmin sirahduksin.

Väriltään heinäsirkat ovat yleensä vihreitä tai ruskeita. Värit vaihtelevat maaston mukaan.

Heinäsirkka tunnistaa tuntosarvillaan ravintonsa. Suurin osa heinäsirkoistamme syö nimensä mukaisesti heinäkasveja.

Ketoheinäsirkka on hyvin yleinen eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Sen tieteellinen nimi brunneus tarkoittaa ruskeaa. Kuitenkin myös vihreitä, oranssinkeltaisia ja violetteja ketoheinäsirkkoja tavataan. Laji elää kuivilla paikoilla, kuten kallioilla, kanervakankailla ja hakkuuaukeilla.

Nurmiheinäsirkan naaraan tunnistaa poikkeuksellisen lyhyistä siivistä. Laji elää kosteilla niityillä, pellonreunoilla ja tienpientareilla. Nurmiheinäsirkka sirittää vielä auringonlaskun jälkeenkin.

Loppukesä ja syksy ovat parasta lisääntymisaikaa. Heinäsirkkanaaras munii pitkulaiset munansa maahan. Yksi naaras voi munia satoja munia, jotka talvehtivat ja kuoriutuvat keväällä.