Meidän täytyyolla amerikkalaisia
passipaikalla
Vuorineuvos Jorma Elorannan selvitys investointien lisäämiseksi on saanut aiheellista kiitosta. Mietintö esimerkiksi oivaltaa Suomessa kasvavan puuta ja virtaavan vettä.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) lupasi viedä keskeiset esitykset jo lähiviikkoina hallituksen leikkausriiheen. Voi olla, että esimerkiksi tärkeiden investointien ohituskaista eli kuntalaisten valitusten kieltäminen ei aivan luistavasti etene.
Elorannan porukka ehdottaa myös englanninkielisen tuomioistuimen perustamista maahamme. Sekään tuskin toteutuu ensi viikolla.
Sellainen tuomioistuin nimittäin edellyttää myös englanninkielisiä lakeja. Se taas edellyttää, että Suomen eduskunta alkaisi työskennellä englanniksi.
Kansainvälisten suuryritysten komentokielenä on englanti. Niissä tunnetaan esimerkiksi osakeyhtiölakimme käännökset hyvin. Tuomioistuinten on silti toimittava virallisten lakien eikä kaikenlaisten monisteiden pohjalla.
J.V. Snellman kiivaili aikoinaan suomenkielen puolesta tyyliin yksi maa, yksi kieli. Viimeksi emeritusprofessori Heikki Ylikangas on pohtinut tämän todellisuudelle etäisen vaatimuksen taustoja.
Ylikangas ehkä hairahtuu pitämään jokaista Snellmanin sanaa kansallisfilosofin kynästä lähteneenä. Todellisuudessa tämä oli lehtimies, kärjekkäimpiä ja kovasanaisimpia journalisteja, joita tässä maassa on ollut. Nyky-Suomessa hän olisi kerran kuussa oikeusviranomaisten tutkittavana vihapuheista. Niin hän oli omanakin aikanaan.
Reaalipoliitikko Snellman hankki keisari Aleksanteri II:lta 1863 suomelle tasavertaisen aseman virkakielenä ruotsin rinnalla. Käytännössä Snellman siis perusti kaksikielisen Suomen. Tänäkin päivänä eduskunta tuottaa lakimme näillä kahdella kielellä.
Snellmanin kuuluisimpia muotoiluja on lause: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme voi tulla, meidän täytyy olla suomalaisia.”
Tämän Snellman kirjoitti tietysti ruotsiksi, koska hän ei suomea koskaan kunnolla oppinut. Mutta ei hän sitä venäjäksi kirjoittanut, vaikka se silloisen investointipolitiikan pohjaksi olisi voinut käydä.
Suomi siirtyi tällä viikolla taas normaaliparlamentarismiin ja ryhtyi puhumaan Kreikasta. Kansakunnan pyrähdys omiin asioihin presidentinvaalin ympärille kesti runsaan kuukauden. Eduskunnalla ei ollut mitään sanottavaa presidentin kansliaa koskevan lain sisällöstä.
Aika laiskasti pohdittiin myös valtioneuvoston jääviyskäytäntöjen tarkistamista. Yleisesti tunnustettiin, että järjettömän tiukaksi on mennyt.
Esimerkiksi raha-automaattiyhdistyksen avustusten sinänsä muodollinen päättäminen hallituksessa on vaikeaa. Timo Heinonen (kok.) totesi, että valtion liikuntaneuvoston rahanjako on äärimmäisen hankalaa, koska kaikki asiaa tuntevat ovat asianosaisia. Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) muisteli olleensa toissa syksynä ministerien virkaikäluettelossa ensimmäinen jäävitön, kun arvonimiä jaettiin.
Presidentinvaihdoksen humussa hallitus yritti puolihuolimattomasti muuttaa ministerin valintajärjestelmän. Lakiesityksen mukaan ministerille olisi voitu ilmoitusasiana nimittää määräaikainen sijainen esimerkiksi äitiys- tai sairausloman ajaksi.
Perustuslakivaliokunta oli valppaana ja torjui muutoksen yksimielisesti. Puheenjohtaja Johannes Koskisen (sd.) mukaan vaihdosten perusteet jäivät epämääräisiksi ja sallivat poliittisen keinottelun mahdollisuuden.
Kimmo Sasi (kok.) muistutti, ettei ministeriys ole mikä tahansa virka vaan luottamustoimi, jonka hoito vaatii joka hetki eduskunnan luottamuksen. Viimeksi ministeri Paula Lehtomäelle (kesk.) pystyttiin nykysysteemilläkin järjestämään äitiyslomasijainen.
Taannoin oikeusministeri Hannele Pokka (kesk.) ei vastaavaan järjestelyyn suostunut. Aina on vakava riski, ettei sijainen suostu aikanaan pyytämään eroa.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
