Yksi arvokas aluspystyy muuttamaanvientitilaston kärjen
Ruotsi on yleensä Suomen veneviennin pääkohde. Ainakin silloin, kun vienti mitataan veneiden määrällä.
”Euroilla mitaten järjestys voi olla toinen”, Venealan Keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju sanoo.
Hän kertoo esimerkin.
”Kolme vuotta sitten venevientimme suurimmaksi kohdemaaksi euroissa mitattuna nousi Englanti. Sinne viety yksi todella kallis vene peittosi hinnaltaan Ruotsiin viedyt 3 000 venettä.”
Niinpä Ruotsi putosi vienti-tilaston toiselle sijalle.
Hujun kertomana vuonna Englantiin oli tullattu Suomesta suuri ja viimeisen päälle varusteltu purjevene.
”Pietarsaaren seudulla toimivat Nautor ja Baltic Yachts valmistavat isoja purjeveneitä.”
”Kummankin tehtaan tuotanto on erikoistunutta, ja niiden asiakkaat ovat erittäin varakkaita. Veneiden hinta voi korkeimmillaan kohota useisiin kymmeniin miljooniin euroihin”, Huju arvioi.
ANTTI KANTOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
