Mynämäellä pelätään susia
Mynämäellä ei myönnetty lupaa kaataa kolme hiehoa tappaneita susia. Lauma susia harjoitteli metsästämistä maanviljelijä Matti Karppisen hiehoihin reilu viikko sitten.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi tapauksesta 5. syyskuuta.
Susien liikkuminen tiheään asutulla kylällä pelottaa asukkaita. Heidän on kuitenkin vaikea toimia turvallisuuden tunteen palauttamiseksi.
Karppista neuvottiin kalistelemaan kattilankansia ja soittamaan torvia.
Mutta se voi auttaa vain jos tietää susien olevan lähellä. Esimerkiksi laidunta, jolla Karppisen hiehot tapettiin on mahdotonta valvoa. Pinta-alaa on noin 2,5 hehtaaria, mutta suoraa näköyhteyttä laitumen eri osiin ei ole.
”Tämä on mäkistä maastoa, laitumella on puita ja katajia. Joka ehtoo olen laitumen ympäri kiertänyt, mutta siihen kuluu aikaa”, Karppinen sanoo.
”Mitäs tässä voi. Ei täällä voi eläimiä ja lapsia sisällä pitää koko ajan”, hän huokaa.
Yksi keino on hakea häirintälupaa. Silloin metsästäjä päivystää alueella ja karkottaa susia ampumalla ilmaan.
Yrittäjä Heikki Mäntynen sai häirintäluvan susien vierailtua toistuvasti hevostilan pihapiirissä.
”Häirinnän jälkeen sudet olivat yhden yön poissa”, Mäntynen sanoo.
Mäntynen harkitsee, pitäisikö muuttaa muualle, sillä susiongelma on jatkunut monta vuotta.
Mäntysen talolta on Karppisen talolle linnuntietä noin viisi kilometriä.
Varsinais-Suomen riistanhoidonneuvoja Jörgen Hermanssonin mukaan nyt seurataan tarkkaan toistuuko susien käytös Mynämäellä.
”Poliisi tulkitsi, että välitöntä vaaraa ei ole. Yksittäinen tapaus ei yleensä riitä pyyntilupaan”, Hermansson sanoi Helsingin Sanomissa. Pohjois-Karjalassa poliisi toimi toisin. Susi tappoi hiehon ja tappolupa kahdelle sudelle tuli vuorokaudessa.
Luvan myöntäminen riippuu paikallisen poliisin tulkinnasta. Vakka-Suomen sanomien mukaan poliisi pohtii, olisiko kaatolupa syytä antaa.
Karppinen on tyytymätön poliisin toimintaan ja aikoo valittaa siitä. ”Poliisi ei tehnyt mitään. Tuntuu, että viranomaiset eivät uskalla tehdä mitään”, hän sanoo.
Riistakeskus voi myöntää pyyntiluvan myöhemmin, jos joku sitä hakee.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
