Merikapteenista tuli maailman johtava banaanitutkija

Markku Häkkinen on tehnyt 21 tutkimusmatkaa viidakoihin eri puolilla maailmaa. Hän on löytänyt kymmeniä villibanaanilajeja ja kerännyt niistä näytteitä. Markku Häkkisen kotialbumi Kuva: Viestilehtien arkisto

Eläkkeellä oleva merikapteeni Markku Häkkinen on yksi maailman johtavista banaanitutkijoista. Itseoppinut tieteilijä on nimennyt joka kolmannen maailman villibanaanilajeista tai niiden alalajeista. Kansainvälisessä kasvirekisterissä on peräti 49 Häkkisen kuvaamaa luonnonbanaania.

Häkkinen arvelee, ettei uusia lajeja juuri enää löydy. Sen sijaan kilpajuoksu monen villibanaanin häviämistä vastaan on käynnissä.

Sademetsiä raivataan rytinällä viljelysmaaksi. Banaanien ohella saatamme menettää muitakin ties kuinka hyödyllisiä ravinto- ja lääkekasveja.

Myös kaikille tuttu viljeltävä banaani on ahdingossa. Häkkisen mukaan nykylajike Cavendish voi hävitä muutamassa vuodessa.

Kaupan banaanit merkistä riippumatta ovat kaikki toistensa kopioita. Juuri yksipuolinen geneettinen perimä altistaa ne tuhoille. Torjunta-aineita joudutaan käyttämään tolkuttomia määriä.

Yksi sienitauti voi tuhota koko maailman banaaniviljelmät. Niin kävi 1950-luvulla Gros Michel -lajikkeelle. Tilalle löydettiin Cavendish-lajike Kiinasta.

Takaiskusta oppineina banaaniyhtiöt etsivät kuumeisesti korvaavia lajikkeita, mutta vielä ei ole tärpännyt.

Tässä kohtaa kuvioon astuvat villibanaanit. Risteyttämällä kasveja tai siirtämällä niistä geenejä voitaisiin luoda uusia, kestävämpiä viljelylajikkeita. Työssä ei kuitenkaan päästä puusta pitkälle, jos luonnonbanaanit hävitetään sademetsien mukana.

Ottaen huomioon banaanin tärkeyden ravintokasvina, on yllättävää, että villibanaanien tutkimus lepää vahvasti arktisella alueella asuvan eläkeläisen harteilla.

Häkkinen on kiertänyt maailmalla opettamassa tutkijoita ja opiskelijoita, joten jatkajia hänen työlleen onneksi löytyy.

Häkkinen sai vastikään Suomen Kulttuurirahaston palkinnon, 30 000 euroa, merkittävästä elämäntyöstään. Palkinto myönnettiin ”seitsemän meren löytöretkistä ja hedelmällisestä uteliaisuudesta”.

Häkkisen tutkimusmatkat ovat valitettavasti ohi, sillä hänellä todettiin viime keväänä lihaksia rappeuttava ALS-tauti. Potilaat elävät keskimäärin kolmesta viiteen vuotta diagnoosin jälkeen.

Häkkisellä tauti vaikeuttaa nielemistä ja puhetta. Hän pystyy ottamaan muutaman askeleen, mutta muuhun liikkumiseen tarvitaan pyörätuoli. Vaikka sairaus vie voimat, tieteellisten artikkelien julkaisu jatkuu. Häkkinen aikoo uudistaa banaanien luokittelun ja saada kaiken tiedon yksiin kansiin.

Kun tietokoneen ruudulle levittäytyy banaanien sukupuu, Häkkisen suupielet kääntyvät leveään hymyyn. Tutkijalle tunnusomainen intohimo ei katoa.

Markku Häkkinen on seilannut maailman merillä nuoresta saakka. Vuonna 1975 hän valmistui merikapteeniksi. Reitti kulki monesti trooppisiin maihin. Satamien toreilta Häkkinen osteli eksoottisen näköisiä banaaneja. Yksi sysäys kohti tutkijan uraa sattui kotikaupungissa Kotkassa, jossa paikallisen kukkakaupan valikoimiin oli päätynyt banaanintaimi.

Haltioitunut merikapteeni kiikutti kasvin kotiinsa ja on siitä lähtien kasvattanut banaaneja. Häkkinen perehtyi suosikkikasvinsa sukupuuhun ja huomasi, että iso osa luonnonbanaaneista on erittäin puutteellisesti tutkittuja.

Jonkun oli lähdettävä viidakkoon rämpimään ja etsimään totuutta. Tutkimusmatkoja kertyi lopulta parikymmentä. Häkkinen muistelee niin Borneon monsuunisateita kuin sinnikkäitä iilimatojakin.

Häkkinen toivoo, että myös nuorempi tutkijapolvi jaksaisi koluta sademetsiä eikä jämähtäisi laboratorioihin ja tietokoneen äärelle.

Myös valtioilta tarvitaan myötämielisyyttä tutkimusta kohtaan, jotta kerättyjä kasvinäytteitä saa viedä maasta toiseen.

Tärkeää on koota banaanilajeista näytteet geenipankkiin. YK:n maatalousjärjestön FAO:n geenipankissa Belgiassa on näytteet 60–70 luonnonbanaanista. Niitä säilytetään syväjäädytettyinä koeputkissa.

Valtaosa näytteistä on kenenkäs muunkaan kuin Häkkisen lahjoittamia.

Katja Lamminen

Avaa artikkelin PDF