Kyläkaupalle tarjolla jopa yli kymppitonnin tukipotti ‒ nyt on haulla jo kiire
Tuki voi kohdistua vaikkapa kyläkaupan palveluvalikoiman monipuolistamiseen.
Essi Antila ja Helena Kangasluoma täyttivät lihahyllyjä Pakkalan kyläkaupassa Sahalahdella vuonna 2024. Kuva: Rami MarjamäkiMaaseudun kyläkaupoille on viimeiset hetket hakea kyläkauppatukea. Hakuaika päättyy 19.5.2025, tiedottaa Ruokavirasto.
Tuen avulla voi esimerkiksi ylläpitää tai monipuolistaa kaupan palveluvalikoimaa.
Kyläkauppatukea voidaan myöntää harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla sijaitseville kaupoille. Saaristossa tuen piirissä ovat kaikki kaupunkialueen ulkopuolella olevat kaupat.
Pienelle kaupalle tuki on merkittävä: tukea voi saada enimmillään 15 000 euroa. Jos kauppa tarjoaa myymäläautopalvelua, tuen voi saada korotettuna.
Kyläkauppatukeen on varattu tänä vuonna yhteensä 1,15 miljoonan euron määräraha. Kyläkauppatuen haku alkoi huhtikuun puolivälissä ja tähän mennessä noin 30 kauppaa on hakenut tukea.
”Viime vuonna hakemuksia saatiin 162 kappaletta eli siihen verrattuna näyttää siltä, että suurin osa hakemuksista on vielä tekemättä”, arvioi erityisasiantuntija Tommi Alanko Ruokavirastosta.
Kyläkauppatuki on maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu tuki, jonka avulla pyritään edistämään palveluiden saatavuutta.
Kyläkaupat ovat tärkeitä sekä vakituisille asukkaille että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti-, polttoainejakelu- ja apteekkipalveluita.
”Hakemista ei kannata jättää viimeiseen hakupäivään. Hakemuksen voi tehdä vaikka heti Hyrrä-asiointipalvelussa, jossa se on helppoa ja nopeaa täyttää”, Alanko neuvoo.
Hakuaika päättyy Hyrrä-asiointipalvelussa 19.5.2025 klo 23.59. Kirjepostina lähetetyn hakemuksen on oltava perillä Ruokavirastossa viimeistään 19.5.2025 klo 16.15.
Tarkemmat tuen ehdot ja hakuohjeet ovat Ruokaviraston verkkosivuilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




