MTK vaatii: Tukien maksu ei voi venyä kuukausia ‒ aikataulua korjattava välittömästi
Tukien maksaminen myöhemmin vaikeuttaa tilojen maksuvalmiuskykyä.
Tilipäivän viivästäminen kuukausilla voi johtaa jopa konkurssiaaltoon, MTK:n johtokunta pelkää. Kuva: Carolina HusuEnsi vuonna alkava EU:n maatalouspolitiikan uusi ohjelmakausi ei saa siirtää tukien maksuaikataulua nykyistä myöhemmäksi, MTK:n johtokunta linjaa.
Maataloushallinnon on välittömästi korjattava suunnitelmaa maksatusten aikataulusta, johtokunta vaatii.
”Yhtälö on maatilojen maksuvalmiuden kannalta mahdoton. Maksuaikataulut on saatava välttämättä pysymään ennallaan, ja aikaa hallinnolla on tähän hyvin”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo tiedotteen mukaan.
Uusi aikataulu siirtää vuoden 2023 maksuja useilla kuukausilla. Osa voi siirtyä pitkälle vuoden 2024 puolelle.
Uusi aikataulu vaikeuttaa tilojen maksuvalmiuskykyä.
”Meillä on jo nyt ennennäkemätön kannattavuuskriisi käsillä. Nopeita, joustavia ja tehokkaita rahoitusvälineitä maatiloille tarvitaan välttämättä jo nyt. Ensi vuoden tukimaksatusten siirtyminen jopa kuukausilla olisi tiloille katastrofi”, Marttila sanoo.
Johtokunnassa pelätään, että tilipäivän viivästäminen kuukausilla voi johtaa jopa konkurssiaaltoon.
Aikataulu julkistettiin perjantaina.
Pieni torjuntavoitto viljelijöille on se, että osa nautapalkkioista voidaan maksaa jo tänä vuonna. Joulukuussa voitaneen maksaa 40 prosenttia kokonaissummasta.
Aiemmin on voitu maksaa 70 prosenttia kokonaissummasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




