Yhteisen ystävän yhteen saattamat
Kati Juntusen ja Bas Beckin yhteinen taival olisi voinut alkaa aiemminkin, jos he olisivat totelleet yhteistä ystäväänsä.
”Ystävä puhui kummallekin ainakin puolitoista vuotta, että teidän pitäisi tavata toisenne. Lopulta hän järjesti meidät yhtä aikaa joulumarkkinoille vuonna 2007. Siitä se alkoi”, Kati kertoo.
Kati oli muuttanut Hollantiin vuonna 2006. Hänen työnantajansa on suomalainen yhdistys, joka tekee työtä ulkosuomalaisten parissa.
Moni sanoi Katille jo silloin, että tänne jäät, kun löydät hollantilaisen miehen.
Jostain syystä Hollannissa on valtavasti pariskuntia, joissa mies on hollantilainen ja nainen suomalainen, Kati kertoo. ”Kuulemma 50-luvulla naiset olivat Suomen toiseksi tärkein vientituote Hollantiin puutavaran jälkeen”, hän nauraa.
Mitään suuria kulttuurisokkeja Kati ei ole Hollannissa kokenut.
”Toki uuteen kulttuuriin sopeutuminen, uuden kielen opettelu ja uusien ystävien saaminen vaatii aina työtä.”
Hänen mukaansa hollantilaiset ovat auttavaisia ja ystävällisiä – eikä se ole vain pintaa, vaan todellista.
Perhe on hollantilaisille tärkeä, ja läheisten kanssa vietetään paljon aikaa.
Basin vanhemmista on tullut Katille toinen perhe.
Työtä paiskitaan paljon, mutta harrastuksillekin halutaan aikaa. Katin ja Basin yhteinen ykkösharrastus ovat vakiotanssit.
Suomesta Hollanti eroaa kansainvälisyydellään. Esimerkiksi Katin työkaupungissa Rotterdamissa asuu 196 kansalaisuuden edustajia.
Erot maiden välillä ovat kuitenkin kapenemassa. ”Eurooppa pienenee koko ajan. Kun tulen Suomeen, huomaan, että täällä on nykyään samat kaupat ja samanlainen palvelukulttuuri kuin Hollannissa”, Kati sanoo.
Mutta rauhallisempaa.
Bas kertoo pariskunnan taannoisesta ajomatkasta Kuopion suuntaan. ”Ensimmäiseen seitsemään kilometriin vastaan ei tullut yhtään autoa”, hän hehkuttaa. ”Hollannissa ensimmäiseksi tulee vastaan seitsemän kilometrin autojono.”
SATU LEHTONEN
Kuopioon ajaessa ensimmäiseen seitsemään kilometriin vastaan ei tullut yhtään autoa.
Hollannissa
ensimmäiseksi
tulee vastaan
seitsemän kilo-
metrin autojono.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
