ravit Ekstrarahaajokaiseen voittoluokkaan
Fintoto Oy on tehnyt ravien pelivalikoimaan syksyllä pientä viilausta. Yksi muutos koskee lauantain T75-ravien finaalikierroksia, jolloin jaetaan väliviikkoina kertynyt ekstrapotti.
Kun tähän asti vain täysosuman laatineet pelaajat ovat päässeet osingoille, jaetaan summa tästä lähtien kaikille toteutuville voittoluokille.
Ensimmäinen uuden ajan finaalikierros ajetaan lauantaina Seinäjoella. Kohdelähdöt koostuvat kahdesta Kasvattajakruunun loppukilpailusta sekä divisioonafinaaleista, joten korkea urheilullinen laatu on taattu. Pelaajat tavoittelevat lähes puolen miljoonan euron lisäpottia.
Kasvattajakruunussa ovat vuorossa kolmevuotiaat hevoset. Oriiden puolella erottuu kaksikko Express Duo ja Greenleaf Slim, jotka muodostivat kärkiparin jo ikäluokan päätapahtumassa Kriteriumissa. Kasvattajakruunun karsinnoissa kumpikin hoiti lähtönsä varmoin ottein.
Express Duon lähtöpaikka sisäradalla aiheuttaa pienen jännitysmomentin, sillä karsinnassa Cauldron Web ohitti sen kiihdytyksessä. Mikäli sama toistuu lauantaina, kakkosradalta lähtevä Greenleaf Slim saa välittömästi etulyöntiaseman.
Myös tammojen suosikki tulee Pekka Korven tallista. Arctic Excellence voitti karsintansa vähän nihkeästi, mutta sen pitäisi olla nyt ilman muuta paremmassa iskussa. Vastus ei ole ihan pahimmasta päästä, kun kilpasiskoiltakin tuntuu olevan paras puhti jo poissa. Jos suosikkia lähtee varmistelemaan, kannattaa varautua saman tien isompaankin yllätykseen.
Suomenhevosten avoin ryhmäajo aloittaa kierroksen. Kaikki parhaat eivät ole viivalla, ja hyvän paikan saaneella Hullumiehellä on nyt jos koskaan tilaisuus kaunistaa tulosrivistöään. Tauolta palaava Boker saattaa kylläkin lähteä myös vauhdikkaasti, eikä Hullumiehen pääseminen johtopaikalle ole täysin varma asia.
Rodun toinen lähtö on enintään 50 000 euroa ansainneiden Kohti kultaa -divisioonafinaali, jossa viime lauantaina menestystä lopussa laukannut Vihte saa niukan vihjeen. I.P. Pippuri on todennäköisenä kärkihevosena pakollinen merkki, ja lisäksi kupongille kuuluvat takarivin vahvat Tuli-Ritari sekä Zeus.
Kierroksen päättävässä lämminveristen avoimessa lähdössä ideaksi nousee Pitch Command. Reima Kuislan viime talvena Ruotsista hankkima ruuna on päässyt kilpailemaan tosi vähän, mutta nyt sillä on pitkän tauon jälkeen takana startti syyskuulta sekä viime maanantailta Oulusta.
Siellä se olisi ilman loppukaarteen häirintää saattanut otella jopa voitosta ja tehdä ainakin vielä paremman ajan kuin nyt kirjattu 14,0a.
1. lähtö: 4 Hullumies, 6 Köppinen, 8 Boker (9, 3)
2. lähtö: 11 Upstream, 6 Green Pepper, 5 Funny Farm, 7 Goal Ribb (3, 4)
3. lähtö: 8 Combat Boko, 1 Hillbilly Hilda, 4 Make Me Happy (3, 10)
4. lähtö: 1 Arctic Excellence (9, 4)
5. lähtö: 6 Vihte, 4 I.P. Pippuri, 9 Tuli-Ritari, 10 Zeus (2, 11)
6. lähtö: 1 Express Duo, 2 Greenleaf Slim (6, 3)
7. lähtö: 6 Pitch Command, 3 Day Cruise, 5 Liquorice Pipe (10, 12)
3 x 4 x 3 x 1 x 4 x 2 x 3 = 864 riviä = 43,20 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 46 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Yllin Kyllin/Teemu Okkolin 2100 22,5a 98 360 5/24,7a 6/26,2a hpl H 13.11.
2 Lötens Piruett/Markku Hietanen ‘’ 22,4a 90 078 7/26,3 4/26,4a -a hpl 8/26,4
3 Metkutus/Juha-Matti Paavola ‘’ 23,5a 85 740 7/25,0x 7/24,9a 4/25,0 9/26,7x
4 Hullumies/Seppo Sarkola ‘’ 21,0a 155 130 2/24,3a 2/25,2a 5/25,4 6/26,7
5 Ruletto/Antti Isomaa ‘’ 24,2a 88 330 5/26,8 9/27,8x hlo6/26,3x 2/27,8
6 Köppinen/Kari Rosimo ‘’ 20,8a 214 380 5/24,6a 5/26,2ax 4/25,4 3/26,5
7 Tesantti/Hannu Hietanen ‘’ 24,5a 104 130 hll 8/28,7a hlo10/26,8x H 13.11.
8 Boker/Esa Holopainen ‘’ 21,0a 274 200 6/23,8a 1/21,9a 7/27,0a 6/23,9a
9 Ellan Kymppi/Ahti Antti-Roiko ‘’ 24,7a 140 061 5/26,2 2/31,1x 3/25,0 3/25,4
10 I.P. Vipotiina/Pertti Puikkonen ‘’ 20,2a 510 420 2/24,5a 8/26,4a 8/25,6 10/27,3x
11 Juppe Hoo/Tapio Perttunen ‘’ 20,8a 114 065 9/30,0 1/28,0 hpl H 13.11.
12 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 22,5a 87 314 9/27,9ax 9/27,9 hll H 13.11.
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Rockabilly Ace/Hannu Torvinen 2100 12,5a 38 480 1/15,9ax 1/15,2a 5/13,3a 3/16,0ax
2 Emilio Jet/Akseli Lahtinen ‘’ 13,8a 36 800 6/16,6a 6/18,4 1/15,1a 7/14,5a
3 Turbonina (SE)/Iikka Nurmonen ‘’ 12,6a 49 128 1/12,6a 8/15,4ax 4/16,2a 8/17,4
4 Amazing Koks/Esa Holopainen ‘’ 12,9a 50 920 5/13,1a 3/16,2a 5/14,7a 1/16,0a
5 Funny Farm/Mika Forss ‘’ 11,6a 50 350 1/13,9a 1/13,1a 4/12,8a 9/14,0a
6 Green Pepper/Antti Teivainen ‘’ 11,8a 57 880 1/12,6a 2/18,3a 2/16,4a 2/13,7a
7 Goal Ribb (SE)/Veli-Matti Kangasluoma ‘’ 14,0a 34 359 1/15,7a 1/17,8a 2/14,0a O 11.11.
8 Moonlight Cloud/Ari Kela ‘’ 12,6a 26 060 2/12,6a 7/13,7a 2/12,6a 3/16,4a
9 Cardinal Galax/Heikki Hietanen ‘’ 13,4a 32 493 3/16,3a 1/18,0 4/15,1a 11/16,2a
10 BWT Typhoon/Harri Koivunen ‘’ 11,6a 43 088 -a hpl 3/15,0a 7/15,3a hpl
11 Upstream/Ari Moilanen ‘’ 11,2a 53 880 1/13,6a 7/13,6a 1/14,4 1/14,0a
12 Quattro Cross/Kari Rosimo ‘’ 13,3a 22 710 9/13,7a 4/16,0a 2/16,8a 2/15,0a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Hillbilly Hilda/Timo Leivo 2100 15,2a 8 180 1/16,0a 1/17,0a 1/15,2a -a hpl
2 Fade To Jam/Juha-Matti Paavola ‘’ 16,2a 4 000 3/19,8x 3/17,9 1/17,0a 4/16,2a
3 Lictor/Niko Jokela ‘’ 15,2a 7 925 1/16,9a 3/15,2a 2/15,3a 2/16,8a
4 Make Me Happy/Harri Koivunen ‘’ 15,2a 4 760 4/17,4a 5/15,2ax 1/16,3 1/16,5a
5 Poissa ‘’
6 Beach Duke/Akseli Lahtinen ‘’ 16,1a 4 930 1/18,7 3/16,4a 4/17,2 3/16,1a
7 Alecto Calcifer/Hannu Torvinen ‘’ 16,1a 8 490 4/16,1a 2/17,6a 10/20,1x 2/16,2a
8 Combat Boko (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 13,7a 8 942 4/17,4a 0/16,8a 2/18,8 1/13,7a
9 Plucky Boy/Veli-Matti Kangasluoma ‘’ 15,7a 6 780 2/16,9a 1/19,3a -a hpl 2/15,7a
10 J.C. Lady Princess (SE)/Tuomas Pakkanen ‘’ 15,4a 8 930 1/21,6 1/18,6 3/15,4a 1/18,3a
11 Back The Devil/Hannu Hietanen ‘’ 15,0a 11 030 2/15,0a 6/18,4ax 8/17,9a 6/20,0ax
12 Johnny Dahlia/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 16,5a 5 900 12/19,2x 3/17,9a 1/16,5a 4/18,6a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Arctic Excellence/Antti Teivainen 2100 13,0a 45 522 2/13,0a 3/16,7a 8/14,5a 1/17,0a
2 Uptown Pilot/Seppo Markkula ‘’ 17,0a 7 860 5/17,6a 10/20,6x 8/18,8 1/17,8a
3 An-Anastasia/Juhani Tapani ‘’ 15,0a 14 730 2/16,9a 2/16,0 10/17,3 2/17,0a
4 Zulu Hoss/Mika Forss ‘’ 15,2a 6 225 2/15,2a 5/15,5a 2/16,4a 2/17,8a
5 El Bumblebee/Janne Soronen ‘’ 17,1a 5 890 1/19,2 1/17,1a 4/18,3 4/17,2a
6 An-Lady/Ari Moilanen ‘’ 12,7a 39 925 8/13,5a 1/15,8 8/17,2 4/18,0a
7 Geena Ale/Kari Rosimo ‘’ 15,5a 2 820 6/15,5a hpl 2/16,5 5/17,2a
8 BWT Hard As A Rock /Kari Venäläinen ‘’ 13,2a 46 902 4/15,4a 4/15,4a 7/13,2a 6/18,9a
9 Moonlight Love/Hannu Torvinen ‘’ 14,2a 11 825 2/16,2a 10/17,3ax 10/16,8 3/17,9a
10 Sahara Forever/Harri Koivunen ‘’ 16,3a 5 020 6/16,3a 5/18,3x 2/17,6 3/17,0a
11 Savannah Raider /Tuomas Pakkanen ‘’ 18,4a 750 1/19,5 3/19,6a hpl 5/18,4a
12 Fire Spruce/Juha Utala ‘’ 17,2a 8 520 -a hpl 2/16,1 hpl 6/17,7a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Tosi-Jänkä/Juha-Matti Paavola 2100 23,4a 43 540 9/25,5a 3/25,8a 8/27,4a 4/24,9a
2 Wizard Stina/Pasi Hirvonen ‘’ 23,4a 53 170 3/26,2ax 2/25,2a 1/28,3ax 6/26,3x
3 Multi Tella/Harri Sulku ‘’ 25,6a 27 280 2/28,4a 4/28,4ax 2/29,3x 6/27,0ax
4 I.P. Pippuri/Harri Koivunen ‘’ 23,7a 44 090 11/25,7a 4/24,7a 6/26,2 2/23,7a
5 Tuikero/Ari Kela ‘’ 24,9a 34 405 6/27,3a 4/24,9a 3/26,8 5/25,1a
6 Vihte/Kenneth Danielsen ‘’ 24,9a 31 272 5/24,9ax 1/26,4 2/26,3 hlo5/26,0a
7 Vixen/Akseli Lahtinen ‘’ 23,7a 46 720 -a hpl 6/26,3a 4/28,5ax 3/29,7x
8 Kopernikus/Heikki Laine ‘’ 23,7a 47 373 6/28,6a 6/28,1a 3/24,9a 4/25,8a
9 Tuli-Ritari/Mika Forss ‘’ 24,4a 33 680 1/26,1 1/24,9a 3/24,4a T 12.11.
10 Zeus/Tapio Perttunen ‘’ 25,0a 41 070 2/26,2a 1/25,2a hlo10/28,1ax 1/25,6a
11 Vektorin Maine/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 24,1a 46 550 4/26,2a 4/26,0a 1/24,2a 2/25,7a
12 Passiton/Teemu Okkolin ‘’ 23,4a 33 280 1/27,2a 2/28,1a -a hpl 1/23,4a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Express Duo/Hannu-Pekka Korpi 2100 12,6a 216 616 1/13,9a 1/15,9 1/16,1 1/17,2a
2 Greenleaf Slim/Mika Forss ‘’ 13,1a 67 450 8/15,8a 1/15,6a 2/14,2a 1/16,7a
3 Cauldron Web/Kari Lehtonen ‘’ 14,6a 12 410 4/16,5ax 2/17,7 3/15,7a 2/17,4a
4 Elvis Duo/Akseli Lahtinen ‘’ 13,7a 46 558 3/16,2 3/16,8 3/17,6a 9/16,6a
5 Arctic Shot/Ari Moilanen ‘’ 14,5a 19 675 2/14,5a 2/16,2a 8/16,0a 3/17,0a
6 Sahara B Boy/Hannu Torvinen ‘’ 14,3a 13 340 3/14,3ax 1/15,0a -a hpl 4/17,8a
7 Armani Cates/Antti Teivainen ‘’ 17,2a 4 090 2/17,6a 8/17,5 5/17,9a 3/17,2a
8 Kennie/Jeroen van Craen ‘’ 17,1a 6 500 6/17,1a 1/16,7 hpl 6/18,0a
9 Lightning McQueen/Kari Venäläinen ‘’ 14,6a 15 375 3/16,5ax 9/17,3x hpl 2/17,0a
10 Alexs Cates/Mikko Niemistö ‘’ 14,1a 4 570 4/16,8ax 3/16,9 9/18,0 4/17,1a
11 BWT Lady Killer/Kari Rosimo ‘’ 13,9a 3 900 7/19,3x 4/18,0a 4/17,8 5/17,4a
12 Poissa ‘’
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki
1 Felix Pro/Esa Holopainen 2100 12,4a 196 117 1/13,2a 6/20,7a 1/15,4 6/16,5
2 Across the Bridge (SE)/Ari Moilanen ‘’ 11,6a 95 983 2/11,6a 2/12,5a 3/15,1a 6/14,2a
3 Day Cruise/Kari Rosimo ‘’ 10,5a 287 697 10/12,7a 9/12,3a 3/15,7 1/15,6
4 Anthony/Jari Autio ‘’ 13,3a 54 400 4/15,3a 1/15,4a 1/14,4a 9/15,2a
5 Liquorice Pipe/Antti Teivainen ‘’ 12,5a 239 250 3/14,6a 3/13,3a 4/14,6 2/16,0
6 Pitch Command* (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 12,3a 218 550 1/13,6a 1/16,8 8/14,0a O 11.11.
7 Penelope Press/Juhani Tapani ‘’ 11,7a 168 736 11/13,1a 6/14,7a 12/16,7 2/14,0
8 Orderly (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 13,4a 84 280 1/14,1 2/13,5 3/13,4a 11/16,8
9 Amazing Soul/Jukka Kinnunen ‘’ 10,2a 166 280 6/13,2a 8/12,7a 2/14,2a 4/16,2
10 El Sueco* (SE)/Toni Ylitalo ‘’ 11,2a 224 466 1/12,7a 0/13,5a 1/13,7a 3/11,2a
11 Poissa ‘’
12 Finish Flyer (SE)/Ari Kela ‘’ 10,9a 229 673 1/12,2a 1/12,4a 1/12,1a 1/13,9a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
