Joka viides viljelijäjatkaa työtä eläkeläisenä
Johtaja Antti Huhtamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melasta laskee, että viljelijöistä 18 prosenttia jatkaa työntekoa vielä eläkkeelle siirryttyään.
”Työurien pidentäminen näyttää toteutuvan parhaiten viljelijöillä”, Huhtamäki arvioi.
Melkein joka kymmenes vanhuuseläkkeen ikäinen jatkaa Suomessa työelämässä.
Esimerkiksi vuonna 2011 kahdeksan prosenttia eläkeiän täyttäneistä vanhuuseläkeläisistä teki töitä.
Helmikuun lopun tilasto kertoo, että Mela on myynyt 63 vuotta täyttäneille eläkeläisille 13 000 vapaaehtoista tapaturmavakuutusta työnteon turvaksi.
Aktiiviviljelijöille Mela on tehnyt 72 000 pakollista työeläkettä ja tapaturmavakuutusta.
Vapaaehtoinen tapaturmavakuutus kuvaa Huhtamäen mielestä parhaiten eläkkeen rinnalla maataloustyötä tekevien määrää. Eläkeikäisistä 1 300 jatkaa myel-vakuutettuna.
Vapaaehtoinen myel-vakuutus kartuttaa eläkeläiselle lisäeläkettä. Tämä vakuutus oikeuttaa maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon kuulumisen.
Viljelijäeläkeläisillä on palkansaajia enemmän työssä jatkamisen vaihtoehtoja. Viljelijä voi luopua palkkatyöstä ja jatkaa viljelijän työtä taikka päinvastoin.
Luopumiseläkeläinen jatkaa monasti tilan töissä sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Luopumistuen saaja voi tienata lisätuloa korkeintaan 695 euroa kuukaudessa.
Luopumistuki pidätetään siltä kuukaudelta, jona ansio ylittää tuon rajan. Tilanne on vastaava täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajille.
Maatalousyrittäjä Kari Suppi Nastolasta teki tiistaina uudelleen myel-vakuutuksen. Vanhuuseläkeläisenä 63-vuotias mies viihtyi kolme viikkoa.
”Palaan juurilleni viljelijänä.”
Suppi aloitti lypsylehmien ja lihakarjan pidon 1980-luvulla. Hän vaihtoi metallitöihin ja osa-aikaviljelijäksi EU-jäsenyyden alkaessa, kun maatalous ei tuntunut kannattavan.
Tänä keväänä Suppi aikoo kylvää vehnää ja ohraa. Peltoala suurenee, kunhan vuokrasopimukset umpeutuvat. Liitännäisenä hän tekee metallitöitä ja kirvesmiehen hommia. Metsätöitä riittää.
Mela-asiamies Leena Olkkonen Hartolasta kokee, että viljelijäeläkeläinen jatkaa useimmiten kasvinviljelijänä. Metsissä työskennellään kyvyn mukaan.
”Kotieläintilana työtä jatketaan harvoin.”
Akateemisten työmarkkinajärjestö Akavassa toivotaan, että eläkeläisiä kannustettaisiin eläkekarttumalla nykyistä voimakkaammin työntekoon.
Akavan työeläkeasiantuntija Tarja Arkio ehdottaa eläkeläisen karttumaa lähelle superkarttumaa. Yli 63-vuotias saa työnteosta 4,5:tä prosentin eläkelisän vuodessa.
Eläkeläisenä tehty työ kerryttää eläkettä 1,5 prosenttia vuosiansioista aina 68-vuotiaaksi asti.
Vanhuuseläkkeellä oleva voi tehdä palkkatyötä ilman rajoituksia. Työtulot vaikuttavat eläkkeen verotukseen. Eläkeläinen voi menettää myös asumistuen.
STTK:n asiantuntija Riitta Työläjärvi uskoo, että työn mielekkyys, työkaverit sekä työstä saatu arvostus ja kunnioitus ovat tärkeitä syitä jatkaa työelämässä.
”Monille työpaikan kahvihetket ja sosiaaliset suhteet ovat keskeinen elämän sisältö”, Työläjärvi sanoo STT:lle.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
