Kommentti: OP Ryhmä karsi Karhisen ajan rönsyt todellisen liiketoiminnan ympäriltä
Täyskäännös oli tarpeen, kun kustannusten kasvu ylitti selvästi ja pidemmän aikaa tuottojen kasvun.OP Ryhmä keskuskonserneineen alkaa olla puolivuotiskatsauksen perusteella olla taas iskussa.
Pääjohtaja Timo Ritakallion ajanlasku alkaa luonnollisesti siitä, kun hän aloitti finanssikonsernin johdossa maaliskuussa 2018.
Edellinen pääjohtaja Reijo Karhinen siirtyi eläkkeelle saman vuoden tammikuussa.
Siitä alkoi täyskäännös: uusi strategia, jossa osuustoiminnallinen pankki- ja vakuutuskonserni keskittyy olennaiseen.
Niin, pankki- ja vakuutustoimintaan.
Sadan miljoonan euron kustannussäästöt olivat tarpeen, kun kulujen kasvu ylitti selvästi ja pitkäaikaisesti tuottojen kasvun.
Nyt käyrät olivat tulosjulkistajalla oikein päin – ja reilulla marginaalilla. Tuotot kasvavat samalla kun kulut pysyivät ennallaan.
Vakuutustoiminnassa kulusuhde parani edelleen 86,8 prosenttiin, joka on vakuutusalalla erittäin vahva.
Karhisen ajan monumentti, Vallilan pääkonttori, palvelee konsernia edelleen vaikkakin vuokratiloina. Viime vuoden alkuvuoden tulokseen kirjattiin kertaluonteisena 96 miljoonan euron voitto kiinteistön myynnistä.
Divestoinnit jatkuvat. Pankkitoiminta keskittyy kannattavaan ja asiakkaita palvelevaan ytimeen eli pankkitoimintaan ja omaisuudenhoitoon. Vakuuttaminen on taas materian ja hengen vakuuttamista.
Digiajan huumassa OP Ryhmä perusti etäisesti rahoitukseen ja vakuuttamiseen liittyneen sähköautojen lainausliiketoiminnan. OP Ryhmään kuuluva Pivo Wallet Oy toimi sen operaattorina.
Raskaasti tappiollinen yhteiskäyttöön tarkoitettujen sähköautojen liiketoiminta oli yksi kalliiksi tulleistä rönsyistä, joka ei koskaan ottanut kipinää. Pivo Walletin liikevaihto vuodelta 2020 oli 5,3 miljoonaa euroa ja liiketappio 4,8 miljoonaa euroa.
Heinäkuussa myyntiin pantiin Pohjola Sairaala Oy:n koko osakekanta. OP Ryhmään kuuluva Pohjola Vakuutus keskittyy jatkossa ydinliiketoimintaansa eli vahinkovakuutusliiketoimintaan. Ostajana on Pihlajalinna-konserniin kuuluvalle Pihlajalinna Terveys Oy. Järjestely vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän.
OP Yrityspankki Oyj:n tytäryhtiönä tällä hetkellä toimiva Pohjola Vakuutus Oy siirretään OP Osuuskunnan suoraan omistukseen. Suunnitellun järjestelyn tavoitteena on yksinkertaistaa OP Ryhmän keskusyhteisökonsernin rakennetta ja hallintoa sekä selkeyttää johtamista.
"Kaikki strategiset valinnat ovat aikansa päätöksiä", Timo Ritakallio kommentoi historian virheistä.
Pivo löytyy vielä Vallilan liiketoiminnan ytimestä, vaikka sähköautot saivatkin mennä.
OP Ryhmä kertoi tulostiedotteessaan aikovansa vahvistaa mobiilimaksamisen palveluja tulevaisuudessa OP Ryhmän Pivon, tanskalaisen MobilePayn ja norjalaisen Vippsin yhteisellä mobiilimaksamisen alustalla. "Tavoitteenamme on tarjota kuluttajille, kauppiaille ja muille jakelijoille paras mahdollinen mobiilimaksamisen käyttökokemus."
Mobiilimaksaminen kasvaa, käteisen käyttö vähenee.
Sähköautojenkin aika tulee väistämättä.
Kannattavaa pankki- ja vakuutustoimintaa sen ei tarvitse olla.
Lue lisää:
Osuuspankkifuusiot jatkuvat ympäri Suomea – pääkaupunkiseudulle syntyy todellinen suurpankki
OP Ryhmä lähes tuplasi alkuvuoden tuloksensa – keskittyminen ydintoimintaan kannatti
OP:n omistaja-asiakkaille syksyllä luvassa lähes 100 miljoonan euron potti tuotto-osuuksina
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
