Valtiosektorin sovintoehdotus kaatui – poliisien lakko toteutuu
Kaikki valtiosektorin työriidan osapuolet ovat hylänneet valtakunnansovittelijan eilen antaman sovintoehdotuksen, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto X:ssä.
Neuvotteluilla varauduttiin tiistaina ja keskiviikkona uhkaavaan valtion työntekijöiden lakkoon, joka koskisi Länsi–Uudenmaan poliisilaitoksen kaikkia toimipisteitä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Sovun kaatuminen merkitsee, että poliisit aloittavat kaksipäiväisen lakon Länsi-Uudellamaalla.
Poliisi ja poliisin henkilöstöjärjestöt sopivat aiemmin mahdollisen lakon aikaisen suojelutyön rajauksista. Neuvotteluilla varauduttiin tiistaina ja keskiviikkona uhkaavaan valtion työntekijöiden lakkoon.
Lakon kohteena olisi myös tehtäviä Rikosseuraamusvirastolla, Valtiokonttorissa, Palkeet-palvelukeskuksessa sekä Valtorilla. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä liukumasaldojen kerryttämiskielto ovat olleet voimassa 19. maaliskuuta alkaen.
Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, jonka tekeminen lakon aikana on välttämätöntä, jotta kansalaisten henki tai terveys ei vaarantuisi, tai sellaisen omaisuuden suojelemiseksi joka työtaistelun johdosta erityisesti vaarantuu.
”Vaikka ilmoitettu lakko kestää vain kaksi päivää, poliisissa on tehtäviä, joista pitää huolehtia joka päivä ihmisten hengen ja terveyden suojaamiseksi. Poliisi huolehtii omalta osaltaan tästä tehtävästä myös lakon aikana”, sanoi poliisin hallintojohtaja Kati Korpi tiedotteessa.
Poliisi ei ole ollut osapuolena virkaehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



