Turveveron nosto jakaa hallitusta
Ensi vuodelle suunniteltu turpeen energiaveron korotus aiheuttaa erimielisyyttä hallituksessa. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori peruisi korotuksen, jotta kotimaisen energian kilpailukyky paranisi ja kivihiilen käyttö vähenisi. Ympäristöministeri Ville Niinistö nostaisi ennemmin metsähakkeen tukea.
Hakettimen kuljetin vie hakkeen varastoon. Puutarhayrittäjä Janne Hagelberg lämmittää kasvihuoneensa itse tehdyllä hakkeella.Kuljetin purkaa haketta varastoon. Puutarhayrittäjä Janne Hagelberg lämmittää kasvihuoneensa itse tehdyllä hakkeella. hake energia bioenergia puu Kuva: Kari SalonenYmpäristöministeri, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) esittää metsähakkeen tuen korotusta vastapainona ensi vuoden alusta voimaan tulevalle turveveron kiristykselle.
”Pitäisi tutkia mahdollisuutta nostaa metsähakkeen tukea. Nyt näyttää kuitenkin edelleen siltä, että puun käyttö on kasvussa”, EU:n ympäristöministerien kokoukseen osallistunut Niinistö sanoi maanantaina Brysselissä.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) puolestaan esitti maanantaina, että ensi vuoden alkuun suunniteltu turpeen veronkorotus pitäisi perua. Turpeen energiaveroa nostettiin vuoden 2013 alussa 4,9 euroon megawattitunnilta. Ensi vuoden alussa sen on tarkoitus nousta 5,9 euroon.
Vapaavuoren mukaan turpeen veronkorotus heikentäisi metsähakkeen asemaa ja lisäisi entisestään kivihiilen käyttöä energiantuotannossa. Metsähakkeen tuki ja turpeen verotus ovat kytköksissä toisiinsa siten, että metsähakkeen tuki alenee, kun turpeen veroa korotetaan.
”Suomessa käytössä olevasta tukimallista johtuen metsähakkeen tukitaso alenee, kun turpeen veroa nostetaan. Tuen lasku nykytasosta vaarantaisi metsähakkeen kilpailukyvyn kivihiileen verrattuna myös sähkön ja lämmön yhteistuotannossa”, Vapaavuori varoitti.
”Tämä turpeen ja metsähakkeen kiikkulautamalli on ollut alun perinkin ongelmallinen. Lähden kuitenkin siitä, että turpeen veronkorotusta ei peruta”, Niinistö painottaa. Hänen mukaansa turve saa edelleen muunlaisia verotukia, jotka eivät ole oikeassa suhteessa sen saastuttavuuteen.
Vihreiden sisälläkin erimielisyyttä
Toisin kuin Niinistö, vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen näyttää vihreää valoa turveveron noston perumiselle.
Tynkkynen muistuttaa, että vihreät ehdotti sitä jo viime vuoden puolella, kun puolue julkisti kymmenen kohdan paketin kivihiilen nousun taittamiseksi.
”Yksi ehdotus oli pohtia kaavailtuja veronkorotuksia, että ovatko ne paikallaan. Vihreillä on siis ollut samansuuntaisia ajatuksia Vapaavuoren kanssa”, Tynkkynen sanoo.
Tynkkynen huomauttaa, että hallituksessa ja eduskunnassa on linjattu, että aiemmin sovittuja veronkorotuksia on punnittava kulloisessakin tilanteessa.
”Nyt näyttää siltä, että jos turpeen verotusta edelleen kiristetään, se vahvistaisi kivihiilen asemaa. Tätä ei suinkaan tavoitella.”
NIKLAS HOLMBERG, KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
