Hormuzinsalmen sulku lisännyt liikennettä Panaman kanavassa – Trump uhkaili jälleen Irania
Lähteiden mukaan Trump on valmis jatkamaan Iranin satamien saartoa kuukausikaupalla.
Panaman kanavan viranomaisten mukaan alusten määrä on noussut jopa 50 alukseen päivässä. AFP / LEHTIKUVA. Kuva: STT-AFPLiikenne Panaman kanavalla on lisääntynyt Lähi-idän sodan vuoksi. Kanavan viranomaisten mukaan sen läpi kulkevien alusten määrä on noussut tammikuun noin 30 päivittäisestä aluksesta jopa 50 alukseen päivässä.
Väli-Amerikan maassa sijaitseva kanava yhdistää Atlantin ja Tyynen valtameren toisiinsa. Normaalisti noin viisi prosenttia maailman meriliikenteestä kulkee kanavan läpi.
Kanavassa liikennöivät erityisesti Amerikan mantereen itärannikon ja Itä-Aasian maiden välillä rahtia kuljettavat alukset. Monissa Aasian maissa on kärsitty Lähi-idästä suuntautuvan energiakaupan seisahtumisesta.
Panama vannoi tiistaina kanavan puolueettomuutta, kun Hormuzinsalmi Arabianmerellä pysyi pitkälti suljettuna.
Iran sulki öljynkuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen helmikuun lopussa, kun Yhdysvallat ja Israel iskivät Iraniin. Normaalioloissa Persianlahden Intian valtamereen yhdistävän salmen kautta kulkee noin viidennes maailman raakaöljystä ja suuri osa nestekaasusta.
Tiistaina ainakin yksi nesteytettyä maakaasua kuljettanut tankkeri oli mediatietojen mukaan päässyt kulkemaan salmesta.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan salmen läpi pääsi Arabiemiirikunnissa sijaitsevan Adnoc-yhtiön Mubaraz-alus. Se oli uutistoimiston mukaan lastattu Abu Dhabissa jo viime kuun alussa.
Se ei ollut tiedossa, milloin alus kulki salmen läpi. Näin siksi, että alus ei lähettänyt AIS-paikannustietojaan maaliskuun lopun jälkeen pitkään aikaan.
Iranissa edistetään lakia, jonka mukaan maan armeija hallinnoisi tulevaisuudessa läpikulkua Hormuzinsalmella. Iran haluaa myös kerätä maksut Iranin valuutassa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ohjeisti keskiviikkona sosiaalisessa mediassa Irania "nopeasti käyttäytymään fiksusti" samalla, kun ennakoitiin, että Yhdysvallat on valmis jatkamaan Iranin satamien saartamista jopa kuukausia.
”Iran ei vain tunnu saavan asioitaan järjestykseen. Eivät tunnu osaavan allekirjoittaa ydinaseet kieltävää sopimusta. Olisi parasta ryhtyä fiksuksi äkkiä”, Trump kirjoitti omistamassaan Truth Social -palvelussa julkaisten samalla itsestään muokatun kuvan rynnäkkökiväärin ja aurinkolasien kera otsikolla "No more Mr Nice Guy".
Uutistoimisto AFP:n Valkoisen talon lähteistä hankkiman tiedon mukaan Trump olisi kertonut tiistaina öljyalan johtajien tapaamisessa olevansa valmis pitkittämään Iranin merisaartoa ja jatkamaan sitä tarvittaessa kuukausikaupalla.
Myös Wall Street Journal -lehti kertoi saarron mahdollisesta pitkittämisestä. Lehden viranomaislähteet kertoivat presidentin ohjeistaneen neuvonantajiaan valmistautumaan pitkään saartoon.
Saarron aiheuttamalla taloudellisella paineella olisi tarkoitus saada Iran myöntymään Yhdysvaltojen vaatimuksiin.
Viikonloppuna Pakistaniin suunnitellun mutta toteutumattoman neuvottelukierroksen jälkeen Iran jätti Yhdysvalloille uuden ehdotuksen Hormuzinsalmen avaamiseksi ja sodan päättämiseksi. Ehdotuksen mukaan neuvottelut Iranin ydinohjelmasta siirrettäisiin myöhempään ajankohtaan.
Mediatietojen mukaan Trump ei olisi hyväksymässä ehdotusta.
Tiistaina Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassaan Iranin olevan romahtamisen partaalla. Toisessa viestissään Trump painotti, ettei salli Iranin hankkia ydinasetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
