Niinistölle vahvatluottamusluvut
Suomalaisten luottamus tasavallan presidentti Sauli Niinistöä kohtaan on erittäin korkealla. Niinistö voittaa selvästi luottamusvertailussa muut Suomen huippupoliitikot.
Myös ylivoimainen pääministerisuosikki, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jää kauas Niinistön taakse. Sipilää kohtaan taas tunnetaan hieman enemmän luottamusta kuin puhemies Eero Heinäluomaa (sd.) kohtaan. Heinäluomakin saa tosin hyvät luvut.
Heinäluomaan luotetaan selvästi enemmän kuin esimerkiksi SDP:n nykyjohtajaan, valtiovarainministeri Antti Rinteeseen. Tämä voi rohkaista niitä demariaktiiveja, jotka mieluilevat Heinäluomasta puolueen seuraavaa presidenttiehdokasta.
Tulokset käyvät ilmi Luottamuspuntarissa, jonka TNS-Gallup teki Maaseudun Tulevaisuudelle. Puntari analysoi kansan luottamusta eri henkilöitä ja tahoja kohtaan. Tutkimuksessa arvioidaan kansalaisten käsityksiä kohteiden rehellisyydestä, tahdosta, taidoista, tuloksista ja avoimuudesta. Nämä vaikuttavat vahvasti ihmisten luottamuksen kokemukseen. Jotta luottamus olisi vahvaa, tarvitaan kaikkia näitä terveessä tasapainossa.
Tutkimuksessa haastateltiin 1081 suomalaista. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Pääministeriehdokkaita tutkittiin ensimmäisen kerran vastaavalla tavalla loppuvuodesta 2014. Sipilä oli selkeä ykkönen myös marraskuussa. Nyt ero muihin oli entisestään hieman kasvanut.
Presidentti ja puhemies – tasavallan hierarkian ykkönen ja kakkonen – olivat mukana nyt ensimmäistä kertaa.
Niinistön luvut ovat vaikuttavia. Ne osoittavat, että presidentti on hoitanut tehtäväänsä ensimmäiset kolme vuotta tavalla, jota suomalaiset arvostavat. Niinistön taitoja ja linjaa on testattu erityisesti Ukrainan kriisin yhteydessä. Hän on johtanut Suomen kriisipolitiikkaa mallikkaasti.
Niinistö on ollut paljon esillä, vaikka ei ole tehnyt erityisen paljon vierailuja tai pitänyt suuria linjapuheita. Hän on kuitenkin tullut julkisuuteen olennaisissa tilanteissa ja asioissa. Tärkeää ei ole määrä vaan laatu ja ajoitus. On hetkiä, jolloin tasavallan päämiehen on syytä tulla esiin ja kertoa ajatuksiaan – ja kun niin tekee, on syytä olla asiaa. Niinistöllä on ollut.
Presidentin valta on luottamusvaltaa. Sitä on, jos presidenttiin luotetaan. Kun luottamus on lujaa, presidenttiä kuunnellaan ja sana painaa.
Niinistön ylivoima suhteessa gallupsuosikki Sipilään on mielenkiintoista. Presidentti näyttää kulkevan patsassarjassa – valtiomiesluokassa. Sipilä saa paremmat arviot kansalaisilta vain lämmössä. Nöyryydessä Niinistö ja Sipilä ovat hyvin samalla tasolla.
Lämpö ja nöyryys ovat pääministerikilvassa Sipilän vahvuuksia, erityisesti suhteessa pääministeri Alexander Stubbiin (kok.). Lämmössä ja nöyryydessä Stubb jää myös Antti Rinteen (sd.) ja Timo Soinin (kok.) taakse. Stubbin tuntevat tietävät, että kansalaisten mielikuva tässä asiassa ei ole koko totuus, mutta tämän mielikuvan kanssa kokoomusjohtaja joutuu elämään.
Politiikassa lämpö on tärkeä tekijä. Sillä avataan sydänten ovia, ja kun ne ovat auki, voi vaikuttaa, saa asioita aikaan ja ihmisiä liikkeelle. Kylmältä tuntuva johtaja on äkkiä varsinkin politiikassa entinen johtaja. Historia tuntee monia esimerkkejä.
Niinistön presidenttikausi on puolivälissä. Luottamuspuntari osoittaa, että hän johtaa vahvan kansalaisten luottamuksen turvin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se on hyvä lähtökohta tilanteessa, jossa Suomen turvallisuusympäristö on heikentynyt Venäjän kehityksen vuoksi ja tasavallassa tarvitaan päämiestä, jota kansakunta kuuntelee.
Kun luottamus on lujaa, presidenttiä kuunnellaan ja sana painaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
