päivän kysymys Onko lastenkokki-kursseille tulijoita?
Onko lasten ja nuorten kokkauskursseille tulijoita, kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä Marttaliitosta?
Kyllä on. Esimerkiksi Uudenmaan marttojen kurssit täyttyvät nopeasti. Enemmänkin olisi tulijoita.
Missä kursseja järjestetään?
Kursseja järjestetään kaikissa Marttapiireissä ja monissa yhdistyksissäkin. Etenkin loma-ajan kurssit ovat suosittuja ja lapsille mieluisia.
Mitä kursseilla kokataan?
Kotiruokaa. Marttapiirien useamman päivän kursseilla valmistetaan aterioita, joihin kuuluvat alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat.
Liikkuville nuorille on järjestetty jo useana vuonna Paikoillanne, valmiit, keittiöön -kursseja, joissa on opeteltu valmistamaan terveellisiä välipaloja. Ensi vuonna kurssit laajenevat ruuanlaittoon, kun Martat järjestävät yhteistyössä Valio Plus -akatemian kanssa ruokakursseja nuorille urheilijoille.
Millaista palautetta on saatu?
Palaute lasten ja nuorten ruokakursseista on ollut yleensä myönteistä. Ainoa huono palaute on se, ettei ole mahduttu kurssille.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
