Kunnan asenne ratkaisi jätti-investoinnin sijainnin
MÄNTYHARJU (MT)
Kuntien yritysmyönteisyydellä, tai sen puutteella, on aidosti iso merkitys päätöksiä tehtäessä, kertovat Sari ja Clas Palmberg.
”Kokkolan yritysystävällisyys ratkaisi sijainnin”, Palmbergit toteavat yhteen ääneen.
Clas Palmberg on Woikoski-yhtiöiden omistaja ja hallituksen puheenjohtaja ja vaimonsa Sari työskentelee yhtiössä kehitysjohtajana. Yhtiön uusimpien tehtaiden kotipaikka Kokkola saa kehuja etenkin joustavuudesta ja nopeudesta.
”Kun sinne meni keskustelemaan ja kertoi, että asiaan liittyy se pieni ongelma, että meillä on kiire. Vastaus oli: mitä te sitten vielä siinä teette, menkää rakentamaan”, Clas Palmberg kuvailee nauraen.
Pariskunnalla on paljon kokemusta siitä, että samaa lakia tulkitaan Suomen eri paikkakunnilla hyvin eri tavoin. Yhtiöllä on 10 toimipistettä eri puolilla maata.
He kertovat esimerkin. Samaan aikaan Kokkolan vetytehtaan kanssa pantiin vireille avokatoksen rakennuslupa Etelä-Suomessa. Kokkolan 30 miljoonaa maksanut tehdas oli jo käynnissä, kun katokselle vasta myönnettiin lupa.
”Sama laki, eri tulkinta ja asenne. Pohjalaista yrittäjyysasennetta tarvittaisiin koko Suomeen”, Clas Palmberg sanoo.
Myös Woikoski Feeling -matkailutoiminnan sijaintikunta Mäntyharju saa yrittäjiltä kiitosta myönteisyydestä.
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
