PÄIVÄN KYSYMYS Miten käynnistyi kyyhkysjahti?
Sepelkyyhkyn metsästys alkoi sunnuntaina 10.8. ja jatkuu lokakuun loppuun saakka.
Miten kyyhkysjahti on käynnistynyt, Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Veli Seikola?
Varsinais-Suomessa kyyhkysjahti on suosittua koko maakunnan alueella. Kyyhkyskanta on täällä melko suuri, koska sepelkyyhkyt saavat vuodessa kaksi tai kolme pesuetta.
Innokkaimmat metsästäjät lähtivät metsälle heti runsain joukoin, koska kauden aloitus sattui sunnuntaille. Varsinais-Suomessa noin 900 metsästäjää harrastaa kyyhkysmetsästystä. Nettiin oli jo sunnuntaina ilmestynyt kuvia saaliista, joten hyvin näyttää metsästyskausi alkaneen.
Vaikuttiko alkukesän kylmyys poikasiin?
Alkukesän kylmyys on varmasti vaikuttanut kaikkien lintujen pesimiseen, mutta kyyhkynen ei välttämättä kärsinyt siitä kovinkaan paljon. Kylmän kesäkuun aikana kyyhkysten ensimmäisen pesueen poikaset olivat jo isoja, joten ne selvisivät melko hyvin. Useampien poikueiden saaminen tasaa kausien vaihtelua.
Ketkä kyyhkysiä metsästävät?
Kyyhkysiä metsästävät erityisesti porukkajahdista pitävät. Kyyhkysjahtia pidetään nuorten miesten hommana, mutta kyllä vanhemmatkin viihtyvät. Noutajamiehille ja heidän koirilleen kyyhkysjahti on hyvää harjoitusta.
LIINA NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
