Suomalaiset ajavat väsyneinä ja kännykkä kädessä enemmän kuin muissa Euroopan maissa, selviää kyselystä
Kolme neljästä suomalaiskuljettajasta kertoi ajaneensa ylinopeutta niin taajamassa kuin maantiellä vähintään kerran 30 viime päivän aikana.
Kännykänkäyttöä autossa peltipoliisin kohdalla Helsingissä 7. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS.Liikennekäyttäytymistä eri Euroopan maissa kartoittavasta vertailusta selviää, että suomalaiset kuljettajat ajavat keskimääräistä enemmän väsyneinä, kännykkä kädessä ja ylinopeutta. Asiasta kertoo Liikenneturva.
Kolme neljästä suomalaiskuljettajasta kertoi ajaneensa ylinopeutta niin taajamassa kuin maantiellä vähintään kerran 30 viime päivän aikana. Liikenneturvan mukaan tämä ylitti vastaajamaiden keskiarvon roimasti. Sen sijaan Suomessa ajetaan autoa humaltuneena keskiarvoa harvemmin.
Liikenneturvan mukaan suomalaiset kokevat liikenteen muiden maiden keskiarvoa turvallisemmaksi kulkuvälineestä riippumatta.
ESRA3-tutkimuksen tiedot kerättiin tänä vuonna. Suomessa siihen vastasi lähes 1 100 18–74-vuotiasta. Suomen tuloksia verrattiin yli 20 eurooppalaisen valtion vastauksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



