Puu on järeämpää joen toisella puolen
Jarno Koivisto tekee harvennushakkuuta noin 50-vuotiaassa männikössä. Puut ovat noin 12 metriä pitkiä. Kahdeksan tunnin vuoron aikana hakkuusta kertyy 50–100 kuutiometriä puuta. Marita Waenerberg Kuva: Viestilehtien arkistoYLITORNIO (MT)
Ruotsissa tuntuu taas olevan yksi asia paremmin kuin Suomessa.
Sotien jälkeen tehtyjen laajojen hakkuiden takia länsinaapurissa Tornionjokilaakson alueella on järeämpää puuta kuin meillä. Palstatkin ovat suurempia kuin Suomessa.
”Suomen puolella enimmäkseen harvennetaan, Ruotsissa taas tehdään paljon päätehakkuita”, koneyrittäjä Aarno Koivisto manaa.
Puhelias konemies on pyörittänyt Metsäkoneurakointi Koivistoa Ylitorniolla yhdessä veljensä kanssa jo 24 vuotta.
Kahdella koneketjulla ja kahdella puutavara-autolla yritys ruokkii Stora Enson tehdasta Kemin Veitsiluodossa. Lisäksi yrityksellä on kaksi äestyskonetta.
Koivisto arvioi, että jopa 70 prosenttia Suomen puolella tehdyistä hakkuista on harvennuksia. Se panee monet koneyrittäjät urakoimaan myös Ruotsin puolella.
”Puu kulkee puolin ja toisin. Vahva kruunu rohkaisee ruotsalaisia ostamaan puuta suomalaisista yksityismetsistä.”
Kesä on ollut metsäkoneyrittäjälle vaikea, sillä muutenkin hiljaista kesäkautta synkensi puun huono kysyntä. ”Yhdellä koneketjulla olemme olleet liikenteessä.”
Lisäksi metsän märkyys on vaikeuttanut työtä.
Mutta ei ole helppoa talvellakaan, kun maata peittää jopa kahden metrin lumikerros. Polttoainetta kuluu silloin 30 prosenttia enemmän kuin kesäaikaan, Koivisto kertoo.
”Täytyi oikein käydä ihmettelemässä, mihin ne pojat panee kaiken löpön.”
Pohjoisen koneyrittäjän riesana ovat myös pienet puut ja pitkät etäisyydet.
Suurimmat menoerät yritykselle koituvat henkilöstöstä, polttoaineesta ja kalustosta.
”Puun hintaa pitäisi saada ylös, kun kaikki kustannuksetkin nousevat”, Koivisto toivoo.
Kaikesta huolimatta Metsäkoneurakointi Koivisto porskuttaa positiivista tulosta.
Viime vuonna 1,2 miljoonan euron liikevaihtoon yltänyt perheyritys työllistää nyt 12 henkilöä. Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole laajentua, ainakaan tässä markkinatilanteessa.
Koiviston veljesten isälläkin on aikoinaan ollut metsäkoneyritys.
”Aluksi olimme töissä muualla. Sitten päätimme kokeilla yrittämistä itse”, Aarno Koivisto kertoo. Koivisto hoitaa paperityöt ja logistiikan, tuuraa joskus koneissakin. Hänen veljensä hoitaa hallilla huoltohommat.
Koiviston neljästä lapsesta kolme on yrityksellä töissä.
”Kaksi poikaani ajaa metsäkoneita ja tytär rekkaa. Yksi pojista pelaa ammattilaisena jääkiekkoa”, Koivisto kertoo.
Aarnon 32-vuotias poika Jarno Koivisto on ollut isällään töissä jo yli 15 vuotta. Ponssen ohjaimissa ei hänen mukaansa ole valittamista.
”Mukavaa hommaa tämä on, kun saa itsekseen tehdä. Harvoin tulee pomo tai metsänomistaja kyttäämään.”
SUVI NIEMI
Yhdellä
koneketjulla olemme olleet
liikenteessä.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
