Enää 10 prosenttia alkoholista myydään ravintoloissa
Alkoholin myynti ravintoloissa on laskemassa ennätyksellisen alhaiseksi. Kaikesta alkoholista Suomessa pian alle kymmenen prosenttia nautitaan ravintoloissa, arvioi Matkailu- ja ravintolapalveluiden Maran ekonomisti Jouni Vihmo.
Syynä pidetään tiukentuneita sääntöjä, alkoholiveron nousua ja alkoholin tuontia Virosta.
Ravintoloilla ei muutenkaan mene kovin hyvin. Muutaman kasvuvuoden jälkeen ruuankin myynti kääntyi laskuun.
Pikkujouluja vietetään viime vuotta vähemmän. Kauden liikevaihdon arvioidaan laskevan kaksi prosenttia.
”24 prosenttia yrittäjistä arvioi, että pikkujoulumyynti kasvaa ja 49 prosenttia arvioi myynnin vähenevän”, Vihmo sanoo.
Kaikkiaan matkailu- ja ravintola-alan myynti väheni alkuvuonna 4,3 prosenttia viime vuodesta.
Alan yrityksissä tulevaisuus nähdään Vihmon mukaan hieman aiempaa parempana.
Tosin laskusuhdanteen arvioidaan jatkuvan vielä, sillä alan kasvu alkaa arviolta puolen vuoden päästä siitä, kun talous alkaa kasvaa.
”Sen paremmin kuluttajien kuin yritystentään luottamus talouteen ei ole paranemassa. Siksi kaikilla toimialoillamme henkilömäärän odotetaan laskevan”, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.
Ravintola-alalla ei ole juuri nähty yt-neuvotteluja tai suuria irtisanomisia, kuten monella teollisuuden alalla.
Syynä on se, että ravintolat vähentävät ensin vuokratyövoimaa. Seuraavaksi vähennetään tuntityöläisten tuntimääriä.
”Alalla ei ole kovin paljon konkurssejakaan, koska toiminta lopetetaan ennen konkurssia. Tai sitten yritys myydään”, Lappi sanoo.
Harmaata taloutta ei saada nykytoimilla kitkettyä ravintola-alalta, arvioi Delifox ravintoloiden toimitusjohtaja Markku Orasmaa.
”Viranomaisilla ei ole mahdollisuutta valvoa ja omavalvonta lisääntyy.”
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
