Suomi ja Ruotsi pitävät kiinni tavoitteestaan liittyä Natoon yhtä aikaa, pääministerit vakuuttavat
Nato-jäsenyyden ratifiointi puuttuu vielä Turkilta ja Unkarilta.
Ruotsin uusi pääministeri Ulf Kristersson ja pääministeri Sanna Marin (sd.) pitävät kiinni tavoitteesta, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Naton jäseniksi yhtä jalkaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Ruotsin uusi pääministeri Ulf Kristersson ja pääministeri Sanna Marin (sd.) pitävät kiinni tavoitteesta, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Naton jäseniksi yhtä jalkaa. Ratifiointia vielä panttaava Turkki on antanut ymmärtää, että sillä on enemmän ongelmia Ruotsin suhteen kuin Suomen, mutta kumpikaan pääministeri ei pitänyt eritahtista etenemistä vaihtoehtona.
Helsingissä vieraillut Kristersson sanoi Ruotsin pitävän täysimääräisesti kiinni kolmikantaisesta yhteisymmärrysasiakirjasta, jonka Suomi, Ruotsi ja Turkki hyväksyivät kesäkuussa Madridin Nato-huippukokouksen yhteydessä.
Kristerssonin on vielä vahvistamattomien turkkilaistietojen mukaan määrä tavata Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan 8. marraskuuta. He ovat myös keskustelleet puhelimessa.
Kristersson painotti, ettei hänen hallituksensa ole antanut Turkille uusia lupauksia, mutta sanoi olevansa valmis matkustamaan Ankaraan, kunhan virallinen kutsu tulee.
”Tämä ei ole helppo tehtävä, enkä sano, että meidän hallituksemme voisi tehdä asioita toisin kuin edeltäjämme. Me teimme yhteistyötä edellisen hallituksen aikana ja jatkamme sitä”, hän sanoi tiedotustilaisuudessa Marinin kanssa.
Kristersson sanoi Ruotsin haluavan osallistua täysimääräisesti myös Naton terrorisminvastaiseen työhön.
”Turkilla on täysin oikeutettu intressi saada vahvistus sille, että Ruotsi tekee sen mihin se on sitoutunut”, Kristersson sanoi.
Hän lisäsi Ruotsin kunnioittavan Turkin oikeutta tehdä oma päätöksensä ratifiointiasiassa. Turkin esittämistä vaatimuksista, että Ruotsin pitäisi luovuttaa kymmeniä terroristiepäiltyjä ihmisiä, hän totesi, että Ruotsi toteuttaa yhteisymmärrysasiakirjan oman lainsäädäntönsä ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
”Olen vakuuttunut, että voimme tehdä sen tavalla, joka saattaa Turkin johtopäätökseen, että he voivat ratifioida Ruotsin jäsenyyden.”
Marin totesi vuorostaan, että Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet jäsenyyttä yhdessä. Suomi on hyvin sitoutunut etenemään jäsenyysprosessissa käsi kädessä loppuun saakka.
”Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon yhdessä on hyvin tärkeää koko Pohjois-Euroopan turvallisuuden kannalta. Maamme vahvistavat liittokuntaa ja tekevät Naton vahvemmaksi. Teemme molemmat työtä sen eteen, että Turkki voi ratifioida jäsenyytemme mahdollisimman pian”, Marin sanoi.
Kristersson oli samaa mieltä ja kertoi saaneensa täsmälleen saman viestin myös presidentti Sauli Niinistöltä, jonka hän tapasi vierailullaan. Kristersson ei ryhtynyt arvailemaan, kuinka kauan Turkin ratifiointia pitää vielä odottaa. Ratifiointi puuttuu Turkin lisäksi myös Unkarilta, mutta sen odotetaan toteutuvan joulukuussa.
Nato-prosessin lisäksi pääministerit keskustelivat muun muassa Euroopan vaikeasta energiatilanteesta, Ukrainan tukemisesta ja Ruotsin EU-puheenjohtajuuskaudesta, joka alkaa vuodenvaihteessa. Asialistalla olivat myös teknologiakysymykset, erityisesti verkkoyhtiö Nokia ja Ericsson, joiden yhteistyössä Marin näki suuria mahdollisuuksia. Marinin mukaan Euroopan on varmistettava, ettei se jää uusien teknologioiden kehityksessä riippuvaiseksi autoritaarisista maista.
Vierailu Helsinkiin oli Kristerssonin ensimmäinen kahdenvälinen ulkomaanmatka pääministerinä.
Perinteisesti Suomen ja Ruotsin pääministerit tapaavat toisensa pian nimityksensä jälkeen. Kristersson aloitti tehtävässään viime viikolla. Tuolloin valta vaihtui Ruotsissa sosiaalidemokraateilta porvariblokille kahdeksan vuoden jälkeen.
Ennen Kristerssonia Suomessa vierailivat uuden hallituksen puolustusministeri Pål Jonson ja ulkoministeri Tobias Billström.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







