Enontekiöllä mitattu kolmen sentin lumipeite rikkoi 1960-luvun ennätyksen
Enontekiöllä tehtiin torstaina Suomen heinäkuun lumensyvyysennätys.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että lumisade heinäkuussa on harvinaista. Vielä harvinaisempaa on kuitenkin se, että satanut lumi jää maahan. Kuva: LEHTIKUVA / Timo JaakonahoNäkkälän havaintoasemalla mitattiin vielä torstaiaamuna kolme senttiä lunta. Keskiviikkoiltana lunta oli jopa enemmän, noin viisi senttiä. Lumensyvyys mitataan kesäaikaan aamuisin kello 9.
Keskiviikkoisen sadealueen yhteydessä pohjoisesta virtasi kylmää ilmaa ja sade muuttui lumeksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomala. Näkkälässä lämpötila pysyi juuri ja juuri nollan yläpuolella, mutta useilla muilla pohjoisen Lapin havaintoasemilla lämpötila painui pakkaselle.
Tuomalan mukaan lumisade heinäkuussa on harvinaista, mutta harvinaisempaa on se, että satanut lumi jää maahan.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan viikonloppuna lämpötila saattaa Enontekiöllä nousta taas kahdenkymmenen asteen tuntumaan.
Edellinen lumensyvyysennätys heinäkuulta oli vuodelta 1963, kun heinäkuun 8. päivä mitattiin Utsjoen Kevolla sentin lumipeite.
Asiasta kertoi aiemmin MTV.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
