Keskustamiedontaisi,liitto tyrmää
Keskusta laskisi alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin ja siirtäisi juomista ravintoloihin keventämällä tarvittaessa ravintola-alkoholin verotusta.
Keskusta hyväksyi torstaina linjauksensa alkoholilainsäädännön uudistukseen. Puolue perää myös asennemuutosta ja tehokkaampaa juomiseen puuttumista työpaikoilla.
Panimoliitto tyrmää keskustan ehdotuksen keskioluen ja muiden mietojen alkoholijuomien laimentamisesta.
Liiton toimitusjohtaja Elina Ussan mukaan muutos olisi kuin märkä rätti pienpanimoiden kasvoille.
Pienpanimoilla on jo nyt hänen mukaansa ongelmia nykyisen rajan eli 4,7 prosentin kanssa, koska ne ovat keskittyneet vahvempien oluiden valmistukseen. Oluen laimentaminen merkitsisi tuonnin lisäämistä Virosta.
Ussa muistutti panimoteollisuuden tärkeydestä maataloudelle: joka kymmenes peltohehtaari kasvaa mallasohraa.
Mietojen alkoholijuomien myynti laski viime vuonna peräti 7,4 prosenttia ja alkoholittomien juomien 4,4 prosenttia.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
