vierasyliö Elinvoimainen kunta tarvitsee aktiivista yhdistystoimintaa

Kuntakentän rakenne- ja talousmyllerrykset pistävät monet miettimään, mikä on kylien ja yhdistysten asema jatkossa.

Tilanteessa on monia uhkia, mutta myös mahdollisuuksia. Kunnat ja yhdistykset voivat parhaimmillaan käydä avointa, tasavertaista vuoropuhelua kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Rooleja selkiyttää yhteistyön kirjaaminen kunnalliseksi yhdistysohjelmaksi tai järjestöstrategiaksi. Kestävästi toimiva kunta etsii itselleen kumppaneita, jotka voivat järjestää kuntalaisille tärkeitä palveluita tehokkaasti.

Tämä on mahdollisuus sekä yrityksille että kolmannen sektorin toimijoille. Osa kuntien tehtävistä on toki sellaista viranomaistyötä, jota ei voi ulkoistaa.

Kunnilla on kuitenkin monia tehtäviä, joissa yritys tai yhdistys voisi olla kuntaa parempi palveluiden tuottaja.

Paikallisilla toimijoilla on usein hyvät edellytykset toteuttaa haastavampiakin palvelutehtäviä. Yhdistykset ja vaikkapa osuuskunnat ovat syntyneet asukkaiden aidosta tarpeesta kehittää omaa elinympäristöään.

Nimet vaihtelevat, mutta takana on vuosisatainen perinne, jossa omaehtoisesti asioihin tarttumalla on saatu monet kirkonkylien ja taajamien palvelut hiukan syrjemmällekin.

Tuoreemmissa tulkinnoissa puhutaan erityisestä tekemisen demokratiasta.

Olennaista on, että ihmiset eivät pelkästään ota kantaa tai esitä mielipiteitä, vaan he pyrkivät yhdessä tekemällä ratkomaan havaittuja ongelmia ja puutteita.

Toteutus on siis konkreettista tekemistä, tehtävä asia yleishyödyllinen ja jää yhteiseen käyttöön ja toimintatapa on kustannustehokas. Näin on vedetty viemäreitä ja kunnostettu vanhoja kouluja monitoimisiksi kylätaloiksi.

Pidemmälle vietynä esimerkkinä voidaan pitää varsinaissuomalaista Someroa, jossa kaupunki ulkoisti liikuntapalvelut jo 1990-luvulla urheiluseurojen yhteiselle Liikunta ry:lle ja tuloksena oli entistä edullisemmin tuotettuja käyttäjien toivomia palveluja.

Monissa maaseudun yhdistyksissä on huikea määrä ammatillista osaamista eikä se talkoointokaan kokonaan ole hiipunut, ennemminkin muuttanut muotoaan ja laajentunut perinteisestä vasara-saha-osastosta muille vapaaehtoistyön alueille.

Etenkin kyläyhdistykset ovat jo harjaantuneita Leader-tukieurojen käyttäjiä.

Monissa kuntien strategioissa mainitaan yhdistykset ja järjestöt yhteistyökumppaneina. Joskus yhteistyölle kirjataan jopa omat pelisäännöt.

Useimmista kunnista tällaiset linjaukset kuitenkin puuttuvat tai yhdistykset nähdään vain

potentiaalisina palvelujen tuottajina, ei tasaveroisina kehittämiskumppaneina.

Yhdistyskenttä on toisaalta jo kuntatasolla moninainen ja alati muuttuva, ja tämän kirjon hahmottamiseksi on tärkeää olla rakenteita, joissa keskustelua käydään.

Varsinais-Suomen Kylät ry on ollut kehittämässä kunnallista järjestöstrategiaa tai yhdistysohjelmaa, jolla voidaan arvioida järjestöjen ja yhdistysten merkitystä ja roolia kunnassa sekä kehittää kolmannen sektorin yhteistyötä niin kunnan kuin seurakunnankin kanssa.

Samantapaista työtä on tehnyt myös Hämeen Kylät ry.

Ensimmäiset kunnalliset yhdistysohjelmat valmistuivat Turun seudulle Maskuun, Sauvoon ja Lietoon. Vuonna 2014 työtä on jatkettu Vehmaalla ja Ruskolla, vuoroaan odottaa myös Mynämäki. Hämeessä pilotteina ovat toimineet Jokioinen ja Janakkala.

Koko yhdistyskentän näkemysten kokoaminen yhteen ohjelmapaperiin on haasteellista:

vaarana on, että kaikenkattavuus merkitsee liian monia kompromisseja eri toimijoiden päämäärien välillä.

Kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että varsin monet haasteet – etenkin tilakysymykset ja vaikuttamismahdollisuudet – ovat suurimmalle osalle toimijoita yhteisiä. Marginaalisemmat pienen joukon harrastusyhdistykset jäävät yleensä tietoisesti pois ohjelmatyöstä.

Kuntia on poikkeuksetta kiinnostanut palveluyhteistyö ja erilaisten kirjavien tila- ja avustuskäytäntöjen yhdenmukaistaminen.

Yhteisiä intressejä yhdistysten kanssa on löytynyt myös esimerkiksi uusien asukkaiden vastaanoton ja kulttuurimatkailupotentiaalin kehittämisessä.

Ohjelmien ja strategioiden jalkauttaminen tapahtuu monella eri tasolla ja kunnallisessa päätöksenteossa koko yhdistyskenttää koskevia tuloksia syntyy melko hitaasti.

Nyt kun ensimmäisten ohjelmien valmistumisesta on kulunut pari vuotta, voidaan kuitenkin todeta, että kehitystä on tapahtunut.

Keskusteluyhteys eri toimijoiden välillä on selkeästi parantunut ja edistysaskeleita on otettu esimerkiksi kunnan omistamien yhdistystalojen käytön kehittämisessä ja avustusperiaatteiden yksinkertaistamisessa.

Joitakin palvelusopimuksia on myös tehty kuntien ja yhdistysten kesken.

Keskeinen viesti on myös, että kunnissa pitää olla herkkyyttä tunnistaa muidenkin kuin keskusta-alueiden kehittämispotentiaali.

Entistä suuremmissa kunnissa alueiden erikoistuminen on voimavara. Yhdistykset ja järjestötkin erilaistuvat uusissa haasteissa; osa erikoistuu ja ammatillistuu palvelujen tuottajiksi, osa jatkaa perinteisen yhdistystoiminnan perinnettä. Myös jälkimmäisellä on oma tärkeä roolinsa.

Kuntatalouden haasteet ovat sen verran mittavia, että strateginen yhteistyö yhdistysten kanssa on viisasta päätöksentekoa. Asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan kaikkia:

kuntaa, kuntalaisia, yrityksiä, yhdistyksiä – julkista ja yksityistä.

Tässä hyvinvoinnin kokonaisuudessa jokaisella on sellaista pääomaa, mitä yksikään muu ei voi korvata. Olennaista kuitenkin on, että vapaaehtoistyön hyödyntäminen

ei tarkoita yhdistystenkään kohdalla ilmaiseksi tuotettuja palveluja.

Kunnissa tehtävillä päätöksillä voidaan merkittävästi tukea yhdistystoimintaa ja vapaaehtoisten aktiivisuutta. Kuntien on oivallettava tekemisen demokratian erityisyys ja yhdistykset vastuullisina paikallisina kehittäjinä.

Yhdistystoimintaan osoitettu tukieuro tulee moninkertaisena takaisin. Kunnan toimien strategisena tavoitteena tulee olla oma-aloitteinen asukas – ei passiivinen hallinnollisten toimien kohde.

TAUNO LINKORANTA

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen

Kylät ry:n kyläasiamies.

Avaa artikkelin PDF