Parsaa Perun autiomaasta ja tomaatteja Espanjan kuivalta rannikolta - näistäkö on sinun vesijalanjälkesi tehty?
Meillä puhdasta luonnonvettä riittää. Mutta suomalaisten vesijalanjäljestä lähes puolet valuu silti ulkomaille - myös maihin, jossa sitä tarvitsisi kasvava oma väestö.
Suomalaisten vesijalanjälki vuotaa. Syynä siihen ovat ensisijaisesti tuontituotteet, mutta valumaa aiheuttavat myös suomalaisten yritysten liiketoiminta ulkomailla ja kansalaisten matkailu. Kuva: Kari SalonenSuomea pidetään yleisesti puhtaiden teknologioiden ja vesivarojen kestävän käytön mallimaana, vaikka rehevöityminen ja kaivosteollisuuden päästöt ovatkin ajankohtaisia ongelmia. Harva suomalainen yritys on silti arvioinut vedenkäyttönsä vastuullisuutta.
Kun asiat ovat meillä useimmissa yrityksissä hyvin, kestävien käytäntöjen todentaminen voisi olla meille kilpailuvaltti, kannustaa Aalto-yliopiston tutkija Suvi Sojamo.
Hän väitteli kesäkuussa yritysten roolista vesivarojen kestävästä ja oikeudenmukaisesta käytöstä.
Koko maailman mittakaavassa vesivarat ovat väärissä paikoissa väestön ja talouden kasvun suhteen. Meillä vettä riittää, mutta kansainvälisten kaupan vuoksi vesivarojen kestävä käyttö on myös suomalaisten yritysten ja kuluttajien asia.
Maailman väestö pakkautuu suurkaupunkeihin, ja samalla ruuantuotanto ja teollisuus nielevät yhä enemmän vettä. Myös suomalaisten kulutuksen vaikutukset ulottuvat moniin maihin, joissa vesivaroja ei käytetä vastuullisesti.
Sojamon tutkijaryhmä laski vuonna 2012, että suomalaisten kokonaisvedenkäytöstä eli vesijalanjäljestä 47 prosenttia syntyy maan ulkopuolella. Sitä kerryttävät ensisijaisesti tuontituotteet, mutta valumaa aiheuttavat myös suomalaisten yritysten liiketoiminta ulkomailla ja kansalaisten matkailu.
Kansainvälisissä tuotantoketjuissa on oleellista parantaa vesivarojen hallintaa ja tehostaa vedenkäyttöä siellä, missä tuotteita valmistetaan. Toinen keino on kehittää vaihtoehtoisia, kestäviä tuotteita.
Paljon hehkutettu Gold & Green Foodsin nyhtökaura on yksi esimerkki ratkaisuista, jotka voivat kutistaa vesijalanjälkeä roimasti. Puuvilla on varsinainen juoppo. Kotimaisen Spinnovan puukuitu on yksi sitä korvaava vaihtoehto, Pure Waste Textilesin kehittämä puuvillan kierrätysteknologia toinen.
Maailman vedestä kaksi kolmannesta kuluu maataloudessa. Kuluttaja voi suosia kasvispainotteista kausi- ja lähiruokaa ja vähentää ruokahävikkiä.
”Ei ole mitään järkeä, että meillä myydään vuoden ympäri parsaa, joka tuotetaan rutikuivassa Perun autiomaassa. Myös Espanjassa pohjavesivarat ovat laskeneet tosi rankasti monilla sellaisilla alueilla, joilla on laajoja tomaatin, kurkun ja paprikan kasvihuoneviljelmiä”, Sojamo huomauttaa.
”Kiertotaloudellakin pystytään kutistamaan vesijalanjälkeä, mutta siihen kuluu silti energiaa. Joten kyllä yksi keino kestävyyteen on myös vähentää omaa kuluttamista”, tutkija lisää.
Lue lisää:
Vaatteista liukenee veteen myrkkyjä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
