Perunalastutehtaan pelastuminen keräsi suitsutusta
Myös tuottajat kiittelevät, vaikka perunan tuottajahinta laskee.
Taffelin perunalastujen päämarkkina-alue on Suomi. Osa niiden raaka-aineesta tulee Manner-Suomesta, vaikka päätuotantoalue onkin Ahvenanmaa. Kuva: Venla TirkkonenTuottajien ja elintarviketyöläisten etujärjestöt kiittelevät norjalaista Orklaa tämän päätöksestä säilyttää perunalastujen ja pakasteiden valmistus Ahvenanmaan Haraldsbyssä.
MTK ja ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC sekä Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ilmaisivat asiasta yhteisen kannanoton.
Tuotantolaitoksen lopettaminen olisi vaarantanut tehtaan koko tuotantoketjun, järjestöt muistuttavat. Suoraan ja välillisesti tehdas työllistää lähes 300 ihmistä. Nykyisellään runsaat sata ahvenanmaalaista työllistävän tehtaan työntekijämäärä vähenee kahdeksalla.
"Orklan tehdas on todella merkittävä Ahvenanmaan työllisyyden sekä elintarviketeollisuuden kannalta. Jokaisen työpaikan menetys tietysti harmittaa, mutta hienoa, että toiminta jatkuu Ahvenanmaalla", SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila uskoo kotimaisten kuluttajien arvostavan yhtiön päätöstä. Suurin osa tehtaan tuotannosta menee Suomen markkinoille.
Myös kotimaiset tuottajat sekä Ahvenanmaalla että Manner-Suomessa hyötyvät tehtaan toiminnan jatkumisesta, tuottajajärjestöt muistuttavat. Näin siitä huolimatta, että neuvotteluiden tuloksena perunan tuottajahintaa lasketaan.
"Tehtaan säilyminen on Ahvenanmaan maatalouden ja koko Suomen perunatuotannon kannalta erittäin tärkeää päätös. Tämä antaa viljelijöille uskoa tulevaisuuteen", sanoo SLC:n puheenjohtaja Holger Falck.
Tuottaja- ja työntekijäjärjestöt ilmaisevat yhteisessä rintamassa jo talvella, kun Orkla ilmoitti harkitsevansa tehtaan sulkemista. Tuolloin huolensa olivat ilmaisemassa myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Ammattiliitto Pro
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
