TOIMITTAJALTA Perustulo palauttaa ilon ja rohkeuden
Satuin kuulemaan lähikaupan kassalla pätkän raksamiehen puhelinkeskustelusta. Hänen oli kuulemma pitänyt pyytää emännältä rahaa lounaseväisiin, kun oli sattunut löytämään töitä. Palkka ei ollut vielä tullut ja Kelan avustukset loppuvat työn löytyessä kuin seinään.
Pitäähän kaikki lappuset olla asianmukaisesti täytetty ja tarkistettu ennen kuin
ihminen voi taas alkaa syödä.
Asia jäi mietityttämään kaikkien sinkkurakennusmiesten osalta. Mistäs rahat löydetään, jos ei emännän pussista? Pikavipeistäkö?
Epävarmuus on köyhyyden kiroista kettumaisin. Kaikki voi olla ihan hyvin. Nyt.
Pienet tulot eivät haittaa, kun on pienet menot.
Muutos on kuitenkin tuilla elävälle aina uhka, sillä myönteisenkin muutoksen välittömät seuraukset voivat olla kielteiset.
Kun tulevaisuuden tulotasoa on vaikea arvioida ja Kelan tukia voi joutua maksamaan takaisin, ihmisistä tulee varovaisia. Kannattaako kesätyö loppupeleissä sittenkään rahallisesti? Entäs muutama keikka?
Köyhällä ei usein ole juurikaan varaa säästöihin, joilla vaihteluita tasataan.
Kituuttamalla saadut
säästöt voivat lisäksi estää
toimeentulotuen saannin. Syötetäänkö siis tänään lapsille halvinta mahdollista ruokaa ja käytetään saadut säästöt vaikkapa pesukoneen korjaukseen, johon huoleton rahankäyttäjä saisi helposti tukea sossusta?
Päihdeongelmien yhteydestä epävarmuuteen on kirjoitettu erittäin kiinnostavasti. Rottakokeissa riippuvuus päihteistä on yhdistynyt rottien lajityypillisen käytöksen estämiseen.
Myös ihminen lääkitsee toimettomuuttaan usein tuhoisasti. Viina, huumeet tai muut riippuvuudet turruttavat elämän epävarmuudelle ja arvottomuuden tunteelle.
Perustulo on äärimmäisen tervetullut ratkaisu tuomaan varmuutta ihmisten elämään. Työstä ei kannata kieltäytyä, kun vuokraan on tulossa rahaa
joka tapauksessa. Kun leipä on varma, mutta sitä voi
leventää omalla toiminnalla,
yritteliäisyys kukkii. Esimerkiksi marjanpoiminnasta
saatu tulo on oikeasti tuloa, kun se ei peruuta tai viivästytä välttämättömiä ruokarahoja. Pienistä puroista voi kasvaa iso bisnes, mutta yrittäminen on ensin uskallettava aloittaa.
Perustulokokeilun olisi
luontevaa aloittaa alle 30-vuotiaista.
Nuorten toivoisi suhtautuvan elämään rohkeasti ja kokeilunhaluisesti.
Perustulo mahdollistaa työkokemuksen hankkimisen ja verojen maksamisen sitä kautta. Se tarjoaa työmarkkinoille joustavaa työvoimaa, joka myös käyttää rahaa mielellään esimerkiksi ravintoloissa.
Turvattu, yksinkertainen toimeentulomalli nuorille saattaa kannustaa myös
perheen perustamiseen nuorempana. Opiskelun ja perhevapaiden yhdistäminen
onnistuu usein joustavammin kuin vauvan ja virkatyön.
Työttömille ja muille hyvin vaikeassa asemassa oleville on tarjottava varmuutta ja rohkaisua, tunnetta siitä, että he ovat arvokkaita ja että ongelmiin saa apua.
Perustulo vähentää byrokratiaa, ja virkamiesten aika kuluu eurojen laskemista arvokkaammin työnhakijoiden ja tuen tarvitsijoiden oikeassa auttamisessa.
Nyt on aika keskittyä apua tarvitsevan ihmisen aitoon kohtaamiseen.
Terhi Pape-Mustonen
terhi.pape-mustonen@mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
