KOMMENTTI Kiinnostavaa, mutta sekavaa
EU:n avaruusohjelma taitaa olla useimmille meistä aika vieras. Siinä mielessä Space Expo -näyttely tulee tarpeeseen.
Näyttelyn pääviesti on helppo ymmärtää: EU tutkii avaruutta aktiivisesti, ja avaruustoiminta hyödyttää kansalaisia. Monet arkipäivän sovellukset, esimerkiksi sääennuste, perustuvat osittain satelliittien keräämään tietoon.
Näyttely on niin ikään visuaalisesti hieno.
Salin keskelle tuotu maapallon pienoismalli lumoaa ainakin pienet näyttelyvieraat. Kyseessä on itse asiassa pallon muotoinen tietokoneen näyttö, johon Galileo-satelliittien lentoradat piirtyvät.
Näyttelystä jää silti sekava olo. Galileo, Egnos, Gmes – lyhenteitä kyllä riittää, mutta mitä ne tarkoittavat? Näyttelyn esite on suomenkielinen, mutta sen verran kömpelöä kieltä, etteivät EU:n avaruusjärjestelmien sisällöt aukene.
Muutenkin avaruustutkimus taitaa olla aika sirpaleista.
Näyttelyssä saa esimerkiksi selville, että Aalto-yliopisto on lähettämässä ensimmäistä suomalaista satelliittia avaruuteen. Mutta jos siitä haluaa lisätietoa, pettyy. Internet vastaa kysymyksiin paremmin kuin Space Expo, jonne on pyritty tuomaan esille vähän kaikkea, mutta ei paljon mitään.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
