Perhetilatuotteet kiinnostavat, karppaus väistyi proteiinin tieltä
Lähiruoka kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän, samoin ruuan jäljitettävyys tuotantotilalle asti. Karppaus on unohtumassa, ja sen tilalle ovat tulleet proteiinidieetit.
Näin kertoi asiakkuusjohtaja Tarja Pentilä TNS Gallupista PI-lihaforumissa Tampereella keskiviikkona.
Pentilä esitteli laajan Ruoka 2013 -tutkimuksen tuloksia.
Tutkimus tehtiin keväällä, jolloin niin sanottu hevosenlihakohu kävi kuumana.
Kaksi kolmesta suomalaisesta katsoi, että ruokakohut ovat lisänneet kotimaisen ruuan arvostusta.
64 prosenttia arvioi, että kohut ovat lisänneet myös kiinnostusta ruuan alkuperää kohtaan. 60 prosenttia 18–75-vuotiaasta väestöstä pitää jäljitettävyyttä tärkeänä ruuan ostoperusteena.
Perhetilatuotteet eli tuotteet, jotka ovat jäljitettävissä tuotantotilalle saakka, ovat kasvattaneet tunnettuuttaan ja käyttöään huomattavasti vuodentakaiseen verrattuna.
Suomalainen kuluttaja on Pentilän mukaan asenteiltaan hyvin tiedostava ja kiinnostunut ruokaan liittyvistä asioista. Tosin kyselyissä halutaan antaa itsestä hyvä kuva, ja kaupan tiskillä saatetaan toimia toisin.
Yli puolet suomalaisista on huolestuneita tuotannon puhtaudesta ja torjunta-ainejäämistä sekä ruokaan liittyvistä skandaaleista. Eläinten kasvatusolosuhteet huolettavat lähes joka toista.
Ruokatrendeissä näkyy karppauksen suosion lasku ja proteiinien nousu.
Kaikkein tiukinta karppausta noudatti enimmilläänkin vain neljä prosenttia suomalaisista. Nyt varsinaisia karppaajia on enää puolet siitä.
Vähähiilihydraattisella dieetillä on joka kymmenes suomalainen.
Nousussa on proteiinipitoinen dieetti, jota noudattaa kuusi prosenttia väestöstä.
Kaikkien muiden dieettien noudattajia on eniten keski-ikäisissä ja sitä vanhemmissa, mutta proteiinipitoinen dieetti on nuorten, alle 35-vuotiaiden naisten ja etenkin nuorten miesten suosiossa.
Vähärasvainen ruokavalio oli suosittu viime vuosikymmenen alussa, mutta sitä noudattavien määrä romahti 2007–2009. Nyt rasvan välttely on taas nousussa.
Tulokset perustuvat huhti–toukokuussa kerättyyn yli 5 000 vastaajan tutkimusaineistoon.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
