Suomessa on puoli miljardia liejutaskurapua – videolla esitellään hurjasti levinnyttä tulokaslajia

Aikuisen yksilön selkäkilven leveys enimmillään 2,5 senttiä. Ravun väri vaihtelee ruskeasta oliivinvihreään. Kuva: Tuomo KEsäläinen

Turun yliopiston eläinmuseon konservaattorina työskentelevä Ari Karhilahti on määrittänyt Suomen ensimmäiset, Naantalissa merikapteeni Lindbergin verkkoon tarttuneet, liejutaskuravut vuonna 2009.

"Aivan varmasti niitä oli ollut tuolloin rannikollamme jo pidempään, ainakin viisi, jopa 10–15 vuotta", Karhilahti arvioi.

Liejutaskuravun on arveltu päätyneen vesiimme rahtilaivojen painolastivesien mukana Naantalin, Turun tai Paraisten satamien kautta.

Laji elää matalissa, pehmeäpohjaisissa vesissä. Se kaivautuu mutaan tai hakee suojaa kivien ja kasvillisuuden seasta.

Liejutaskurapu on murtovesilaji, mutta se sietää, ainakin jossain määrin, myös makeaa vettä.

Nykytietämyksen perusteella liejutaskurapu ei kuitenkaan pystyisi lisääntymään makeassa vedessä, joten sen leviämistä jokiin ja sisävesiin ei toistaiseksi pidetä todellisena uhkana. Tosin esimerkiksi Turun Aurajoesta rapuhavaintoja on tehty jo useamman kilometrin päässä jokisuusta.

Tutkijat ovat havainneet, että paikoilla, joissa liejutaskurapuja on esiintynyt useamman vuoden ajan, on nähtävissä rapujen asettumista eli rapumäärän kasvu on hidastunut.

Myös paikalliset kalalajimme kuten härkäsimppu ja ahven ovat oppineet käyttämään näillä alueilla liejutaskurapuja ravinnokseen.

"Pilkkijät löytävät yhä useammin ahventen vatsoista rapuja, ahvenet ovat oppineet käyttämään tulokkaita talviravintonaan", Karhilahti kertoo. "Myös linnuista ainakin telkän tiedetään popsivan rapuja hanakasti."

Ravut itse ovat kaikkiruokaisia. "Ne käyttävät ravinnokseen monia paikallisia lajejamme kuten leväsiiroja ja leväkotiloita vähentäen näiden määrää rakkoleväyhteisössä", huomauttaa Turun yliopiston tohtorikoulutettava Tiia Forsström.

"Toistaiseksi emme ole vielä tehneet tutkimusta, minkälaisia pitkän aikavälin vaikutuksia liejutaskuravuilla on kotoperäiseen yhteisöömme. Ei siis tiedetä palautuuko se takaisin samankaltaiseen tilaan kun se ole ennen liejutaskurapujen saapumista alueelle vai jääkö rapujen ravinnoksi käyttämien lajien yksilömäärät pysyvästi alhaisiksi."

Tiedossa ei myöskään ole käyttääkö liejutaskurapu ravinnokseen esimerkiksi kalojen mätiä ja jos käyttää niin mikä ravun vaikutus tulevaisuudessa on esimerkiksi pohjakutuisten kalojen kantoihin.

"Madekannat ovat viime vuosikymmeninä laskeneet rajusti. Voisiko liejutaskuravulla olla osuutta tässä asiassa", Karhilahti pohtii.

Liejutaskurapuja on esiintynyt pohjoisella Itämerellä suhteellisen lyhyen ajan, eikä tutkijoilla ole vielä tutkimustietoa rapujen todellisesta ravinnonkäytöstä eri elinympäristöissä, eri elinkierron vaiheissa ja eri vuodenaikoina.

Merialueillamme on tavattu liejutaskuravun lisäksi kahta eri taskurapulajia, villasaksirapua ja rantataskurapua.

Rannikkomme alhainen suolapitoisuus riittää vain liejutaskuravun lisääntymiseen. Tästä syystä muista taskuravuista on tavattu ainoastaan aikuisia yksilöitä ja niitäkin vain satunnaisesti.

Merien vieraslajien liikkumista estämään kaavailtu painolastivesisopimus astui voimaan 8. syyskuuta. Sopimus on auttamattomasti myöhässä, tänne jo tiensä löytäneihin lajeihin se ei enää vaikuta.

"Viimeiset kaksi vuosikymmentä rahtiliikenne on ollut niin vilkasta, että on vaikea kuvitella mitä uusia lajeja painolastivesien mukana tänne voisi enää tulla", Karhilahti ruotii.

Pitkällä aikavälillä painolastivesisopimuksen uskotaan kuitenkin vähentävän uusien vieraslajien määrää.

"Maailman merien kannalta on erittäin tärkeää, että kyseinen sopimus nyt vihdoin tuli voimaan", Forsström toteaa.

"Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei vieraslajeja saapuisi enää merialueillemme. Lyhyellä aikavälillä uusia lajeja varmasti saapuu Suomeen vielä sopimuksen voimaantulon jälkeenkin."

Forsström muistuttaa, että suurin osa Suomen merialueilla esiintyvistä vieraslajeista on levinnyt Suomeen toissijaisena leviämisenä Itämeren sisällä eli vieraslaji on ensin saapunut muualta esimerkiksi Etelä-Itämerelle, josta laji on levinnyt Itämeren sisällä.

Tälläkin hetkellä Itämeren alueella esiintyy vieraslajeja, joita Suomen merialueilla ei ole vielä tavattu.

"Osa painolastisopimuksen vaatimista käsittelymenetelmistä ei toimi tehokkaasti Itämeren vähäsuolaisessa, sameassa ja alhaisen lämpötilan vedessä", Forsström huomauttaa.

"Pitkällä aikajänteellä uskon kuitenkin, että sopimus ehkäisee uusien lajien saapumista."

Vieraslajihavainnosta kannattaa aina ilmoittaa tutkijoille, vaikka esimerkiksi liejutaskuravusta havaintoja kaivataan enää vain, jos ne on tehty tämän hetkisen levinneisyysalueen ulkopuolella, tai alueella jossa lajia ei ole aiemmin havaittu.

"Liejutaskurapu on tullut jäädäkseen. On vain ajan kysymys koska rapuja löytyy Ahvenanmaalta", Karhilahti myhähtää.

"Niitä on karkeasti arvioituna puoli miljardia yksilöä noin 5 000 neliökilometrin kokoisella merialueella. Ei niiden lisääntymistä voida estää tai hillitä enää mitenkään."