Raakaöljyn hintaralli kiihtyi taas – USA teki iskuja Iranin saarelle, joka on tärkeä maan öljynviennille
Raakaöljyn hinnat olivat Suomen aikaa tiistaina iltapäivällä selkeässä nousussa.
Arvopaperimarkkinoilla on elätelty viime päivinä toiveita siitä, että Lähi-itään saataisiin aselepo. AFP/LEHTIKUVA.Raakaöljyn hinnat pomppasivat ja pörssit pakastuivat tiistaina sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel jatkoivat iskujaan Iraniin.
Raakaöljyn hinnat olivat Suomen aikaa tiistaina iltapäivällä selkeässä nousussa. Pohjois-Amerikan WTI-laadun barrelihinta hyppäsi maanantai-illan 110 dollarista yli kahdella prosentilla asettuen noin 115 dollariin.
Ennen Lähi-idän sodan alkamista helmikuun lopulla WTI-laadun hinta liikkui 60 dollarin kieppeillä, eli hinta on liki kaksinkertaistunut.
Brent-laadun barrelihinta asettui tiistaina iltapäivällä noin 110 dollariin. Maanantai-iltana Brent-laadun barrelihinta oli noin 108 dollaria.
Iran on seisauttanut meriliikenteen öljynkuljetuksille tärkeässä Hormuzinsalmessa lähes täysin sen jälkeen, kun Israel ja Yhdysvallat aloittivat iskunsa Iraniin helmikuun lopussa. Normaalioloissa salmen kautta kulkee noin viidennes maailman raakaöljystä ja suuri osa nestekaasusta.
Euroopassa pörssit avautuivat tiistaina pääosin nousussa. Iltapäivällä suurin osa oli kuitenkin painunut pakkaselle.
Helsingin pörssi putosi aamupäivän hienoisista plussalukemista iltapäivällä noin 0,7 prosenttiin miinukselle. Samoin kävi Lontoon FTSE-indeksille ja Pariisin CAC:lle, jotka molemmat painuivat iltapäivällä hienoisesti miinukselle aamun plussalukemien jälkeen.
Saksan DAX-indeksi avautui muista poiketen hienoiselle miinukselle ja pysytteli siellä iltapäivään saakka.
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat maanantaina nousussa. Tiistaina nekin avautuivat laskusuunnassa.
Arvopaperimarkkinoilla on elätelty viime päivinä toiveita siitä, että Lähi-itään saataisiin aselepo.
Japanilaispankki MUFG:n Lloyd Chanin mukaan nähtäväksi jää, onko Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viime päivinä koventunut retoriikka lopulta merkki siitä, että tämä päätyy perääntymään Iranin suhteen.
”Iranin kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvien uhkausten jatkuminen pitää kuitenkin riskit tilanteen kärjistymiselle koholla”, hän jatkoi.
Aasiassa Tokion Nikkei-indeksi ja Shanghain Composite sulkeutuivat tiistaina hieman nollan yläpuolella. Sen sijaan Hongkongin Hang Seng -indeksi oli vajaan prosentin miinuksella.
Iranin vallankumouskaarti uhkasi tiistaina viedä Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta pääsyn alueen kaasuun ja öljyyn vuosiksi, jos yhdysvaltalaisjoukot ylittävät Iranin niin sanottuja punaisia linjoja.
Tiistaina Yhdysvallat ja Israel kuitenkin jatkoivat iskujaan Iraniin ja tekivät useita iskuja myös Persianlahdella sijaitsevalle Iranin Khargin saarelle. Saari on hyvin tärkeä Iranin öljynviennille.
Maanantaina Iran toimitti 10-kohtaisen ehdotuksen rauhasta Yhdysvalloille ja Israelille. Asiasta kertoi Iranin valtionmedia muun muassa New York Timesin ja uutissivusto Axiosin mukaan.
Nimettömien iranilaisviranomaisten mukaan Iran vaatii ehdotuksessa muun muassa, että kaikki Iraniin kohdistuvat pakotteet puretaan. Vastineeksi Iran muun muassa avaisi Hormuzinsalmen jälleen laivaliikenteelle.
Valkoinen talo puolestaan sanoi maanantaina, että valmisteilla oli sopimus 45 päivän aselevosta, mutta Trump ei ollut hyväksynyt sitä ja aikoo jatkaa sotaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




