Näin merkitset veroilmoitukseen maatalouden matkakulut
Maatalouden matkan ei tarvitse olla tilapäinen eikä matkaan sovelleta kilometri- tai aikarajoja.
Maatalouden ajokilometrit on selvitettävä ajopäiväkirjalla tai muulla luotettavalla selvityksellä. Kuva: Kari SalonenMaatalouteen liittyviä matkoja ovat muun muassa maatilojen ja tilusten väliset matkat sekä kaikki muut maatalouden tulonhankkimiseen tai säilyttämiseen liittyvät matkat.
Sen sijaan asunnon ja erillisten maatilojen väliset matkat ovat yksityisajoja ja ne ilmoitetaan asunnon ja työpaikan välisten matkojen säännösten mukaan esitäytetyllä veroilmoituksella.
Maatalouden ajokilometrit on selvitettävä ajopäiväkirjalla tai muulla luotettavalla selvityksellä.
Selvityksestä on käytävä ilmi autolla verovuonna ajettu kokonaiskilometrimäärä. Maatalouteen liittyvistä ajoista on lisäksi selvitettävä ajon alkamis- ja päättymisajankohta, ajon alkamis- ja päättymispaikka, matkan pituus ja ajon tarkoitus.
Yksityisajojen kohteita, aikoja ja muita tietoja ei tarvitse selvittää ajopäiväkirjassa.
Ajopäiväkirjan pitäminen on verovelvollisen omalta kannalta erittäin suositeltavaa, koska sillä voidaan osoittaa maataloudessa tehdyt matkat. Jos ajopäiväkirjaa ei ole pidetty, ajetut kilometrit pitää tällöinkin selvittää.
Ajopäiväkirjaa tai muuta selvitystä ei liitetä veroilmoitukseen. Se säilytetään maatalouden muistiinpanojen liitteenä.
Jos yksityisvarallisuuteen kuuluvaa autoa käytetään maatalouden ajoihin, auton käytöstä aiheutuvat kulut vähennetään kaavamaisena vähennyksenä. Vuonna 2016 kaavamainen vähennys on 0,43 euroa kilometriltä.
Selvitys yksityistalouteen kuuluvan auton käytöstä maataloudessa annetaan 2-lomakkeen sivulla 3, kohdassa VII. Tässä kohdassa selvitetty ajopäiväkirjaan tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva vähennyksen yhteismäärä siirretään 2-lomakkeen sivulle 1 kohtaan I.7. muut vähennykset.
Viljelijä saa tehdä verotuksessa lisävähennyksen, jos auton todellisten kustannusten perusteella laskettu kilometrikustannus alittaa 0,43 euroa kilometriltä.
Jos muistiinpanoihin on kirjattu yksityisauton kaikki kustannukset ja niiden perusteella laskettu todellisiin ajoihin perustuva kilometrikustannus, lisävähennyksenä voidaan vähentää 0,43 euron ja todellisen kilometrikustannuksen erotus.
Useimmiten yksityisauton kustannuksia ei kuitenkaan ole kirjattu muistiinpanoihin. Tällöin koko vähennys tehdään lisävähennyksenä 0,43 euron kilometritaksan mukaan.
Lisävähennys myönnetään vain yksityisvarallisuuteen kuuluvalla autolla tehdyistä työmatkoista. Maatalouden kalustoon kuuluvan auton kustannukset vähennetään todellisten kustannusten mukaisina, eikä niiden osalta myönnetä kaavamaista lisävähennystä.
Matkakulut verotusyhtymässä ja kuolinpesässä
Jos verotusyhtymän tai kuolinpesän osakkaalle on vuonna 2016 maksettu verohallituksen päätöksen mukaista kilometrikorvausta (0,43 euroa/km) oman auton käyttämisestä yhtymän tai kuolinpesän maatalouden ajoihin, yhtymä tai kuolinpesä voi vähentää matkakulut maksetun määrän suuruisena.
Osakkaalle korvaukset ovat verovapaata tuloa.
Jos yhtymän osakkaalle tai kuolinpesän muulle osakkaalle kuin leskelle ei ole maksettu matkakuluja, yhtymä tai kuolinpesä voi vähentää osakkaan auton käyttämisestä johtuvat matkakulut. Kulut voidaan vähentää todellisen suuruisina tai 0,24 euron kilometritaksan mukaan, jos todellisia kuluja ei ole selvitetty.
Kuolinpesän osakkaana olevan lesken matkakuluja käsitellään eri tavalla.
Kuolinpesä ei voi käsitellä leskeä palkansaajana, joten leskelle ei voida maksaa verovapaita kilometrikorvauksia eikä kuolinpesä voi niitä vähentää. Jos leski käyttää omaa autoaan kuolinpesän maatalouden ajoihin, niistä saa vähentää matkakulut kuolinpesän verotuksessa lisävähennyksenä 0,43 euron kilometritaksan mukaan.
Jos kuolinpesän nimissä olevaa autoa käytetään kuolinpesän maataloudessa, vähennys tehdään maatalouden tulosta 0,43 euron kilometritaksalla.
Verotusyhtymällä ei ole oikeutta lisävähennykseen. Tämän vuoksi verotusyhtymissä on syytä menetellä niin, että osakkaat laskuttavat yhtymältä matkalaskulla omat autokulunsa, jolloin yhtymä saa hyväkseen suuremman vähennyksen.
Kuolinpesän kannattaa korvata matkakulut matkalaskun perusteella muille osakkaille paitsi leskelle. Silloin autokulut voi vähentää korkeamman taksan mukaan.
Lisää ajankohtaista maatalouden ja metsätalouden harjoittajan verotuksesta MT:n Vero-ohjeet-liitteessä. Liite ilmestyi maanantaina, ja se on luettavissa sähköisenä MT:n näköislehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
