400 tapettua norsua: Kiinalainen nainen tuomittiin Tansaniassa satojen syöksyhampaiden salakuljetuksesta
Naista uhkaa jopa 30 vuoden vankeus
Luonnonsuojelujärjestöjen mukaan oikeusjuttu on merkittävä, koska oikeuteen saatiin ringin johtaja. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSONKiinalaisnainen tuomittiin tiistaina Tansaniassa laajan salakuljetusringin pyörittämisestä.
Oikeuden mukaan "norsunluukuningattarena" tunnettu 69-vuotias nainen syyllistyi satojen norsun syöksyhampaiden salakuljettamiseen Afrikasta Aasiaan. Kaikkiaan oikeus arvioi, että ringin toiminnan takia vuosina 2000–2014 tapettiin yli 400 norsua.
Luonnonsuojelujärjestöjen mukaan oikeusjuttu on merkittävä, koska oikeuden eteen saatiin ringin johtaja.
Tuomio naiselle julistetaan myöhemmin. Häntä uhkaa jopa 30 vuoden vankeus. Lisäksi jutussa tuomittiin kaksi tansanialaista miestä osallisuudesta salakuljetukseen.
Nainen on asunut Tansaniassa 1970-luvulta lähtien. Ennen pidätystään vuonna 2015 hän oli Kiinan ja Afrikan välistä kauppaa Tansaniassa edistävän neuvoston varapuheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
