UUTISTAUSTA Väärinajattelun lyhyt oppimäärä
Suomessa vieraili natsirikollisten metsästykseen erikoistunut Efraim Zuroff. Hän jatkaa legendaarisen edeltäjänsä Simon Wiesenthalin työtä tämän nimeä kantavan tutkimuskeskuksen johtajana Jerusalemissa. Zuroff sai Suomessa suopean vastaanoton ja asialleen myönteistä julkisuutta.
Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että Suomen ja suomalaisten suhde juutalaisten kansanmurhaan eli holokaustiin on erilainen kuin kaikilla muilla. ”Meillä ei ole juutalaisongelmaa”, sanoi pääministeri Jukka Rangell Suomen juutalaisia vaatimaan saapuneelle SS-johtajalle Heinrich Himmlerille.
Marsalkka Mannerheim sanoi juutalaisten olevan rintamalla ja määräsi, että ketään ei anneta.
Se mikä koski maan omia kansalaisia, ei kuitenkaan koskenut muukalaisia. Keski-Euroopan vainoja paenneille turvapaikkoja myönnettiin nihkeästi, heitä kohdeltiin huonosti ja palautettiin helposti.
Sallassa saksalaisilla oli kantaleiri, johon Suomen armeijan vangeiksi jääneitä, myös juutalaisia, luovutettiin ja jossa heidät ammuttiin.
Tältä pieneltä osin Suomikin oli holokaustin osallinen.
Ja sitten oli tietenkin kuolemanlaiva SS Höhenhörn, jolla Valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni lähetti saksalaisille Tallinnaan joukon Suomesta turvaa hakeneita juutalaisia. Ne, jotka selvisivät matkasta hengissä, päätyivät Auschwitziin. Vaikka Anthoni rikkoi marskin käskyä, häntä ei sodan oloissa voitu tuomita aseveljen liiallisesta mielistelystä.
Hänet erotettiin, ja kun hän sodan jälkeen joutui teoistaan tilille, elettiin jo kylmän sodan aikaa. Vaikka Anthonilla oikeasti oli verta käsissä, hän pääsi vähemmällä kuin aiheetta sotasyyllisinä tuomittu maan poliittinen johto.
Myös venäläisten suhde holokaustiin on toinen kuin muilla. Vain saksalaisten käsissä surmansa saaneet neuvostojuutalaiset liitetään holokaustiin. Maan omien juutalaisjohtajien selvittämättä jääneet murhat, lääkärien salaliitot ja tuhannet vankileirien saaristossa menehtyneet juutalaiset on unohdettu. Heidän teloittajiaan ei ole koskaan vaadittu tilille eivätkä oman aikamme efraimzuroffit heistä puhu eivätkä pukahda.
Tämä ei tietenkään estä kommunistien henkisiä perillisiä tuomitsemasta jokaista natsia kaiken pahan ruumiillistumana, jo lähtökohtaisesti pahantekijänä. Kokonaisen ihmisryhmän tällainen leimaaminen ei tietenkään ole sopusoinnussa valistuneen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa.
Myös virolaisten suhde holokaustiin on erikoinen. Jo ennen kuin holokaustia alettiin toteuttaa, 14 000 virolaista oli kyyditty Siperiaan kuolemaan. Kyydityksiä panivat toimeen miehittäjät, joka virolaisten silmissä olivat juutalaisia bolševikkeja. Kun saksalaiset sitten saapuivat kesällä 1941 ja Viro jäi Kolmannen valtakunnan rautasaappaan alle, maan vähälukuinen juutalaisvähemmistö sai maksaa sen hengellään. Suomalaisetkin asiakirjat osoittavat, etteivät virolaiset juuri heidän peräänsä haikailleet.
Kun sotien jälkeen kaikki alkoivat puhua holokaustista, mutta kukaan ei puoleen vuosisataan saanut puhua eikä halunnut kuulla mitään kyydityksistä, juutalaisten kansanmurhan muistelu ei Virossa juuri saanut sydämiä lämpiämään.
Mitä Zuroff kumppaneineen tekee sitten, kun kaikki holokaustiin syyllistyneet on joko tuomittu tai kärvistelevät ansaitussa helvetin tulessa? Avulle antamassaan haastattelussa Zuroff paljastaa, että seuraavana ovat vuorossa holokaustin vääristelijät.
Millaisia rikollisia nämä holokaustin kieltäjät ovat? He eivät ole murhamiehiä, raiskaajia, varkaita tai pedofiilejä, jotka tekevät rikollisia tekoja. He ovat mielipiderikollisia. He ajattelevat väärin!
Kaikille vainoihin erikoistuneille väärinajattelijat ovat kiitollinen metsästyksen kohde. Heidän avullaan voidaan tarvittaessa täyttää kaikki maailman vankilat ja luoda lukemattomat uudet vankileirien saaristot. Kun rikos vain määritellään sopivasti, heistä ei tule pulaa.
JARMO MÄKELÄ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
