Vapo paransi vaikka pieneni
Energiayhtiö Vapon liikevaihto laski lähes viidenneksen 486 miljoonaan euroon huhtikuussa päättyneenä tilivuotena verrattuna edelliseen 12 kuukauteen.
Liikevoitto parani yli 40 prosenttia 37 miljoonaan euroon.
Vapon toimitusjohtajan Tomi Yli-Kyynyn mukaan kaikki liiketoiminnat tuottivat voittoa, ylivoimaisesti eniten turvetuotteet. Myös sahat eli Vapo Timber nousi pitkästä aikaa lievästi voitolle. ”Saa nähdä, kuinka pysyväksi se jää”, Yli-Kyyny pohti tiistaina tulosjulkistuksessa Helsingissä.
Yhtiön liikevaihdon supistuminen johtui siitä, että yhtiö myi Hankasalmen sahansa Versowoodille sekä luopui ulkomaantoiminnoistaan Tanskassa, Puolassa ja Latviassa.
Yli-Kyynyn mukaan yhtiö arvioi aikoinaan väärin pellettien hintakehityksen, mikä vei tuotannolta kannattavuuden. Hinnan lasku johtui siitä, että Pohjois-Amerikasta tulvi kuoriaisten tappamaa puuta energiamarkkinoille suuret määrät.
Vapo nosti investointejaan roimasti lähes 90 miljoonaan euroon. Yhtiö osti lämpökeskuksia ja kasvatti turvevarastoja.
Yli-Kyynyn mukaan hallituksen lupaama turveveron alennus 3,4 eurosta 1,9 euroon megawattitunnilta on välttämätön, jos kotimaisen osuutta halutaan kasvattaa hallitusohjelman linjauksen mukaan.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
