Pitää tehdä päätöksiä
Jos asioiden selvittäminen olisi vientituote, olisimme
maailman huippua. Valitettavasti myös päättömässä pähkäilyssä, mikä ei johda päätöksiin.
Kun rahat vähenevät, riita tunnetusti kasvaa.
Olemme nyt juuri tässä tilanteessa, mutta muutosta ei saada aikaiseksi. Haluamme konsensusta ja kauniita hymyjä, ilman tunnekuohuja.
Esimerkiksi puhuminen EU:n yhteisestä armeijasta kertoo päättämättömyydestä. Todellinen vaihtoehto on vain Nato tai nykytilanne. EU:n 28 maasta 22 kuuluu Natoon. Näin ollen tämä keskustelu pitää pysäyttää alkuunsa.
Mielestäni nätti tekemättömyys ei ole kaunista kansantaloudelle eikä turvallisuudellemme. Olennaista on ymmärtää, että vieroksumme vahvaa johtamista ja värikkäitä persoonia.
Haluamme kuitenkin lapsenomaisesti palvoa ulkoa tullutta Troijan hevosta, mutta omien joukossa emme erilaisuutta arvosta. Olisiko aika?
Marko Hoikkaniemi
eduskuntavaaliehdokas (sit. r.)
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
