Tuottajia kuultava eläinsuojelulain muutoksissa
Seura-lehden numero 32:n kolumnin takia on pakko ottaa kantaa myös näin ruohonjuuritasolta eläinsuojelulain uudistukseen.
Kolumnissaan rouva presidentti Jenni Haukio oli huolissaan lehmien ja sikojen huonoista kasvatusoloista ja kivuliaista hoitotoimenpiteistä. Hän myös totesi, että tämän päivän ihmisten tietotaso eläinten arjesta on puutteellinen, mikä tuli ilmi myös hänen omasta kirjoituksestaan.
Esimerkiksi porsitushäkit ovat tosi tarpeellisia emakon porsimisen aikana. Ne suojelevat syntyviä porsaita jäämästä alle ja ruhjoutumasta hengiltä. Ne myös auttavat kipeää emakkoa porsimisen aikana ja antavat turvaa.
Emakolle annetaan aina olkea pesäntekomateriaaliksi ja possuille lämpölamppu suojaksi. Porsitushäkit eivät estä emakkoa liikkumasta ja kääntymästä, koska ne ovat säädeltäviä. Kukaan ei pidä emakkoa kahdeksaa viikkoa häkissä, koska niiden vieroitus tapahtuu jo noin neljän viikon päästä porsimisesta. Tahdomme tuottaa eläviä ja hyvinvoivia porsaita ja vielä saada toimeentulomme tästä työstä.
Kastrointi karjupossuille on meillä Suomessa pakollinen, vaikkakin monissa muissa EU-maissa ei. Kivunlievitys toimenpiteissä on ollut käytössä jo monta vuotta. Toimenpide on ammattilaiselle tosi nopea tehdä ja possu toipuu siitä helposti päivän parin aikana.
Paljon muitakin hoitotoimenpiteitä tehdään rutiinilla joka päivä, kuten possujen rautapistokset, kaikki rokotukset ja korvamerkit. Yhtä paljon possu huutaa aina, kun se syliin otetaan, eikä se kivusta huuda.
Toivoisin, että myös meitä tuottajia, jotka työskentelemme eläinten kanssa, kuultaisiin eläinsuojelulain valmistelun yhteydessä. Myös meiltä tuottajilta vaaditaan enemmän näkyvyyttä työstämme, että ihmiset ymmärtäisivät, että teemme hoitotyötä eläinten hyväksi.
Marja-Liisa Valkama
Alavus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
