vierasyliö EU:n puolesta ja vastaan 20 vuotta

Lähes 57 prosenttia 16.10.1994 äänestäneistä antoi silloiselle keskustajohtoiselle hallitukselle ja eduskunnalle neuvon hyväksyä Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi 1.1.1995 lukien.

EU:n suosio ja kriittisyys

yhteisöä kohtaan eivät ole tästä

muuksi muuttuneet kahden vuosikymmenen aikana, vaikka normaali vaihtuvuus on äänestäjäkuntaa uusinut.

Vaikka EU esiintyy päivittäin Suomen mediassa, yhteisö on jäänyt kansan suurelle enemmistölle vieraaksi. Kansalliset hallitukset ovat toimillaan ylipäätään saaneet huomion pääosan. Toimittajien asioiden käsittelytavat, malliesimerkkinä Nato-jäsenyys, ovat myös turruttaneet kansalaisten mielenkiintoa ulkomaanasioita

kohtaan.

Tietenkin vuonna 1994 oli ”Kyllä” ja ”Ei”-rintama, vertailuun on materiaalia tarjolla. Kumpikin sai perusrahoituksensa budjettivaroista. Molemmat saattoivat näin tukeutua kampanjan rakentelussa mainostoimistojen palveluksiin, Kyllä-rintama käytti jopa radiohaastattelussa vastaajana toimiston toimihenkilöä.

Eurooppalainen Suomi ry:n tiedottaja kokosi vuoden 1994 ”Kyllä”-näytöt (HS 16.10.2014).

EU:lla on tapana korostaa olemassaolonsa oikeutusta rauhanliikemissiolla: ”Saksa ja Ranska on rakenteiden avulla pidettävä

puheyhteydessä, jotta eivät ajautuisi sotimaan keskenään”, tuttu lausahdus meilläkin.

Suomen Kyllä-kampanja

kuitenkin poikkesi ruodusta. Täällä vedottiin tunnustettujen

taistelijoiden (kenraali, jääkiekkoilija ja ralliautoilija)

menestyksiin kamppailuissa.

Pesäpallo-ottelutkin kytkettiin kampanjaan, pallonheittohan symboloi kranaatinheittoa lähitaistelussa. Superpesis on hyvä kansallinen urheilumuoto, joka elää ilman elvytystä,

eikä vauhtia sen levittämiseen muihin maihin saatu aikaan.

Kyllä-puolella oli yli 90-prosenttisesti median päätoimittajat tukijoinaan, missä ei sinänsä ole huomautettavaa.

Puoluepoliittisesti vasemmistoon lukeutuvat olivat

vaikuttamishistoriansa eräällä

kansallisella huipulla. He jopa

valitsivat MTK:n kanssa vetäjät

Ei-puolen edustusrintamaan. Näin pyrittiin antamaan vasemmistolainen leima kaikkinaiselle kriittisyydelle. Siinä myös onnistuttiin.

Euroopan unionin kannatus ei ole maassamme mielipidetiedusteluissa ylittänyt 60 prosentin rajaa. Edellä kerrotulla on siinä oma roolinsa. Kaikkinaisilla rahavirroilla on oma valikoiva vaikuttavuutensa.

Kyllä-puolen puhehenkilöille oli tähdennetty, että 16.10.1994 pidettävässä neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä ei ole kysymys talous- ja rahaliittoon ja yhteisvaluuttaan liittymisestä,

ainoastaan ja vain Euroopan unionin jäsenyydestä.

Muodollisesti asia toki oli näin, mutta ei asiallisesti. Tästä

ohjeesta seurasi, että Kyllä-puolen edustajat kieltäytyivät paneeleissa kommentoimasta millään tavoin rahaliittokysymystä. Se häivytti keskustelusta olennaisen näkökohdan.

Yhteisvaluutta-asia tuli asialistalle heti 1.1.1995 jälkeen. Ja Suomi liittyi talous- ja rahaliiton yhteisvaluuttaan ensimmäisten joukossa 1.1.2002 lukien. Muun muassa Ruotsi ja Tanska säilyttivät silloin omat kruununsa, eivätkä ole niitä nytkään

vaihtamassa euroksi.

Suomi on ollut EU-jäsenyytensä alusta lukien osa yhteisön yhteistä maatalous- ja kalastuspolitiikkaa. Norja ja Islanti eivät

ole EU:n jäseniäkään, eivätkä

siten myöskään yhteisessä maatalous- ja kalastuspolitiikassa, mikä on olennaisinta.

Suomen valinnan tueksi oli sovittu jäsenyysneuvotteluissa artikla 141, kokoomus neuvotteli maaltamme tämän turvan pois. Sen vaikutuksia nähtäneen maamme maataloustulossa

ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Jos Suomea koskevissa

EU-jäsenyysneuvotteluissa maamme saattoi vastapuolelle tiedoksi Britannia-tyylisen varauman jäsenmaksun voimakkaan nousun varalta, niin se

jäi Kyllä-kampanjahenkilöille kertomatta. He puhuivat ennen

16.10.1994 nettosaajuudesta, kun maamme on ollut nettomaksaja.

Jo vuonna 2004 Euroopan unioni laajeni useilla köyhillä valtioilla, joten nettotulovirtaa hyvinvoivilta jäsenvaltioilta on tarvittu. Suomi luettiin – sen vastustelematta – tähän joukkoon.

Se, miten tätä asiaa on

hoidettu, on saanut moitteita. Moittimista on ollut muutoinkin siinä määrin, että se on

kannatellut uuden poliittisen voimatekijän varttumista

vanhojen puolueiden rinnalle.

Näin on tapahtunut monessa

muussakin EU:n jäsenvaltiossa,

esimerkkeinä Britannia, Ranska, Saksa ja Italia. Monessa

valtiossa ovat osittain samasta

syystä pulpahtaneet alueelliset

separatistiset pyrkimykset esiin. Skotlanti kansanäänestyksineen on konkreettinen esimerkki, Espanjan Katalonia mielialakartoituksineen toisenlainen esimerkki.

Vuonna 1994 käydyssä EU-

jäsenyyskeskustelussa – taustatekijöistä ehkä johtuen – näyttävää oli Kyllä-puolen tietoisuus oikeassa olostaan. Vakaumuksellinen tietoisuus on hyvä asia, mutta se saatetaan kilpailevan toimijan taholta tulkita myös ylimielisyydeksi.

Yksi tällainen yksityiskohta

oli suhtautuminen Etykiin

päätösasiakirjoineen. Nyt tiedetään, että ei olisi kannattanut väheksyä. Ehkei Ukrainan kriisiä alueellisine yksityiskohtineen olisi sinänsä voitu estää, mutta koko Euroopan unionin alueella olisi tapahtumia seurattu toisenlaisella vakavuudella lähtien liikkeelle EU:n käynnistämästä Ukrainan assosiaatiosopimusprosessista.

Euroopan unioni on nyt ja oli vuonna 1994 itsenäisten valtioiden hallitusten yhteistyöorganisaatio. Sen sisällä toimii valtioliiton ja liittovaltion

kannattajia. Komission uusi puheenjohtaja kuuluu edellisiin, hän on siis federalisti.

Eroava komissio kaavaili valtioliittoa laatien tarkat askelmerkit suunnitelman läpiviemiseksi, mutta hanke meni

kiville. Olisi kuitenkin ihme

jos tämä valmis suunnitelma kaivettaisiin naftaliinista seuraavan viiden vuoden aikana.

Yhdysvallat käynnisti kokeilun päinvastaiseen suuntaan. Lähi-idän Isis-järjestö sai siinä määrin pahaa aikaan, että USA kokosi ryhmän maista, joilla

on sopivaa hävittäjäkalustoa, vastaamaan Isis-järjestön

aggressioihin.

Kun tehtävä on suoritettu, koalitio purkautuu. USA ei tässä

siis tukeutunut Natoon, eikä EU:hun.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on valtiopäiväneuvos.

EU on

jäänyt

kansan suurelle

enemmistölle

vieraaksi.

Avaa artikkelin PDF