Vierailija Levoton maailma

Sanotaan, että kun Jumala

antaa viran, niin hän antaa myös järjen hoitaa tehtävää. Minulla oli hallitusneuvottelujen lopussa valinnan paikka.

Pääministeri Juha Sipilän salkku oli selvä. Minun valintatilanteeni oli ulkoasiainministerin ja valtiovarainministerin välillä. Kaksi mielenkiintoista pestiä tarjolla.

Tiesin, että sanomista tulee joka tapauksessa ja on tullutkin, kannustusta reilusti sitäkin enemmän. Valitsin pestin, jossa mielestäni olen parempi.

Helppoa tietä ei ole tarjolla, ja olen kuoppaisiin polkuihin tottunut.

Olen toiminut parisen kuukautta ulkoasiainministerinä. Vilkasta on ollut, mielenkiintoista ja hankalaakin. Maailma ei odota Suomea eikä kysele lupia. Politiikkaa tehdään ajassa ja joskus hyvin pienellä ajalla. Virheitä ei saisi tulla, mutta ihminen ei niistä välty.

Kun minut neljä vuotta sitten

valittiin puheenjohtajaksi eduskunnan ulkoasianvaliokuntaan, maailma oli toisennäköinen. Krim oli osa Ukrainaa, Itä-Ukrainassa ei ollut sodankaltaista tilannetta, Boco Haram -terrorismi oli vielä lapsenkengissään, eikä Isilistä

kurkunleikkauksineen ollut vielä tietoa. Nyt ääri-islamistit levittävät sekä kauhua että

kalifaattia.

Hallituksen ulkopolitiikan linja on selvä: ”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa, turvata maamme

itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomi edistää keskinäisriippuvuuksien

maailmassa kansainvälistä

vakautta, rauhaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja tasa-arvoa.”

Siinä sitä onkin työtä ja tehtävää. Suomi haluaa olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Katsomme, että kaikilla ihmisillä

on oikeus turvaan ja vapauteen. Maailma ei kuitenkaan ole kosteasilmäisen humanismin läpitunkema keidas, vaan väkivalta varjostaa useimpien ihmisten päivittäistä elämää. Vääryyteen sortunut ihminen on sisäisesti heikko, se ei anna oikeutta väkivallalle. Koskaan.

Tässä työssä kuulee ja näkee paljon ikäviä asioita. On iloittava pienistä asioista. Päivittäin. Kyynistyä ei saa. Olen oppinut elämässä paljon varttuneilta naisilta. Yksi suuri opetus on: ”Suoraa pahuutta on, mutta enemmän on hyvän puutetta, mutta eniten on hyvyyttä.”

Presidentti Martti Ahtisaari

kävi luonani ministeriössä. Hän tekee vielä täyttä päivää erilaisten konfliktien ja ongelmien parissa. Kahdeksankymppiä lähenee, mutta työ jatkuu ja hän opettaa ja kannustaa nuorempaa polvea. Se on kunnioitettavaa.

Nimenomaan rauhanvälittämisessä ja -turvaamisessa

meillä on Suomena paljon mahdollisuuksia.

Muistan opiskeluaikoina pitkät rauhanmarssit. Pelko ydinsodasta oli läsnä. Tänään aseita ja tuhovoimaa ei ole ainakaan vähempää, mutta kukaan ei marssi. Mistä moinen?

Aseistariisunta on edelleen tärkeää, yksi suuri saavutus on, että joukkotuhoaseita ei ole käytetty. Pieni mutta tärkeä saavutus oli Syyrian kemiallisten aseiden tuhoaminen, jossa

Suomi oli mukana. Teimme osamme.

On puolustettava oikeutta ja totuutta. Tämä periaate testataan tosielämässä, kun eteen tulee valinnan paikka, jolloin kaikkia ja kaikkea ei voi miellyttää. Niitä tilanteita minulla on ollut jo parinkin kuukauden ministeripäivinä ja lisää tulee. Hallitustyöskentely on ryhmätyötä, jossa pikavoitoista tulee helposti tappioita.

Totuus on suurin voima. Väärässä voi olla, mutta valehdella ei voi. Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia niitä Maaseudun Tulevaisuuden lukijoita, jotka ovat minua onnitelleet uuden pestini johdosta. Kiitos siis tukijoille että tukistajille. Kansanvalta edellyttää arvostelunvapautta. Se on demokratiaa.

Olen edelleen oma itseni. Sanon ja kirjoitan niin, että itsekin ymmärrän. Se on levollinen tila minulle muuten levottomassa maailmassa. Ja teen parhaani.

Timo Soini

Perussuomalaisten puheenjohtaja,

ulkoministeri

timo.soini@

eduskunta.fi

Avaa artikkelin PDF