Mustikkaa pääsee jo poimimaan Etelä- ja Keski-Suomessa
Sato on tänä vuonna jonkin verran tavallista aikaisemmassa.Mustikkametsään pääsee jo ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan. Lämpimillä kasvupaikoilla kypsiä marjoja on ollut jo jonkin aikaa, mutta joukossa on edelleen myös raakoja yksilöitä.
Luonnonvarakeskuksen vanhemman tutkijan Rainer Peltolan mukaan vielä ei kannata ottaa poimuria mukaan metsään, mutta käsin poiminta luonnistuu jo.
"Hätäisimmät ovat poimineet piirakkamarjat eteläisessä Suomessa jo jonkin aikaa sitten."
Peltolan mukaan sato on tänä vuonna jonkin verran tavallista aikaisemmassa. Toukokuun lämpimät säät saivat mustikan kukinnan käynnistymään ajoissa.
Sadosta on tulossa monin paikoin runsas ja vähintään keskinkertainen. Kypsymisvaiheessa on ollut sopivassa määrin aurinkoa, lämpöä ja sadetta.
"Ihan eteläisessä Suomessa kukkien määrä oli runsas, mutta raakileita tuli keskinkertaisesti. Mustikka kukki siellä niin aikaisin, etteivät pölyttäjät ehtineet mukaan."
Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan mustikkasato Suomen metsissä on puolittunut sitten 50-luvun. Mustikan väheneminen johtuu nuorten metsien osuuden kasvusta, sillä niiden kuivuus ja suora auringonpaiste haittaavat mustikan kasvua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

