HS: Venäläisliikemies nosti kunnianloukkausjutun Yleä vastaan Monacossa
HS:n mukaan oikeudenkäynti liittyy Ylen juttusarjaan, joka koski Helsingin telakan päätymistä Kasjanenkon omistukseen.
Venäläinen liikemies vaatii HS:n mukaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle (kuvassa) sakkoja kunnianloukkauksesta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA .Venäläinen liikemies Vladimir Kasjanenko on nostanut kunnianloukkausjutun Yleä vastaan Monacossa, kertoo Helsingin Sanomat.
Kasjanenko vaatii HS:n mukaan Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle sakkoja kunnianloukkauksesta ja sadantuhannen euron korvauksia yhtiöltä.
HS:n mukaan oikeudenkäynti liittyy Ylen juttusarjaan, joka koski Helsingin telakan päätymistä Kasjanenkon omistukseen.
Ylen vuonna 2019 julkaisemassa jutussa Kasjanenkoa kuvaillaan Kremlin luottomieheksi, jolla on koti Monacossa, mökki Miehikkälässä, ja joka käyttää maailmalla liikkuessaan EU-passia Belgiasta.
Yle ja Jokinen kiistävät juttujen loukkaavan Kasjanenkon kunniaa, HS kertoo. Lisäksi Yle katsoo, ettei monacolainen tuomioistuin ole toimivaltainen käsittelemään asiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
