SEY: Eläinten kärsimykset ehkäistävä ennalta
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) haluaa, että uudessa eläinsuojelulaissa määritellään lain tehokas valvonta. Liitto haluaa, että lain rikkomiseen puututtaisiin nopeasti.”Eläinsuojelulain noudattamisen valvonta on tärkeä keino ehkäistä ennalta eläinten kärsimystä”, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli liiton tiedotteessa.
SEYn mukaan viranomaisten kuuluu puuttua lain rikkomiseen. Sekä valtiolla että kunnilla pitää olla valvontaan riittävät resurssit.
”Tavoitteenamme on eläinsuojeluvalvonnan, eläinsuojelulain toimeenpanon sekä seuraamusten saattaminen yhdenmukaiseksi koko maassa”, Pulli sanoo.
SEY kouluttaa vapaaehtoisia eläinsuojeluneuvojia valvontaviranomaisten avuksi.
”Eläinsuojeluneuvojamme voivat vapauttaa viranomaisten resursseja vakavampien eläinsuojeluongelmien ratkaisemiseen. Jäävittömän toisen henkilön läsnäolo parantaisi myös valvonnan kohteena olevan henkilön oikeusturvaa”, Pulli toteaa.
Yksi keino tehostaa eläinsuojelulain toimeenpanoa olisi SEYn mukaan voimakkaamman rangaistusasteikon käyttöönotto.
Esityksen uudeksi eläinsuojelulaiksi on tarkoitus valmistua tänä vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

