Itävallassa hakelämmitys voi maksaa itsensä takaisin sähkönmyynnillä
Franz Krammerin hakevoimala on suunniteltu tavallisen lämmityshuoneen mittoihin. Pienhiukkaspäästöt ovat olemattomat, minkä todistaa TÜV-hyväksyntä. Henrik Schäfer Kuva: Viestilehtien arkistoKÖFLACH, ITÄVALTA (MT)
”Kaikki alkoi siitä, kun piti laittaa hakelämmitys. Ajattelin, että miksei samalla voisi tuottaa sähköä”, kertoo itävaltalainen insinööri, keksijä ja maatilan poika Franz Krammer.
Kahdeksan vuotta sitten hän alkoi tutkia vanhoja julkaisuja häkäpönttöautojen aikakaudelta. Sitten hän rakensi voimalansa ja paranteli sitä pikkuhiljaa vuosien mittaan.
Nyt takana on 4 000 ongelmatonta käyttötuntia. Voimala kaasuttaa puun ja polttaa kaasun moottorissa.
Lämpö varataan 3 000 litran säiliöön. Sähkö syötetään verkkoon. Voimalan lämpöteho on 31 kilowattia, sähköteho noin 13 kilowattia.
Polttoaineena on kuiva kuusihake, jota kuluu koneen käydessä 12,6 kiloa tunnissa. Kosteusprosentin on oltava alle 25. Hyödyksi on, että voimalan pakokaasut ohjataan esikuivaamaan haketta ennen niiden päästämistä ulkoilmaan.
Pienhiukkaspäästöt ovat olemattomat. Kaasut suodatetaan kahdessa vaiheessa, yhdessä säiliössä biodieselin ja toisessa hakekerroksen lävitse. Nokeentunut hake pitää vaihtaa 200 käyttötunnin välein, ja sen voi syöttää polttoaineeksi.
Voimala on haluttu pitää yksinkertaisena, mikä parantaa toimintavarmuutta ja laskee hintaa. Kone käy lämmitystarpeen mukaan joko täydellä teholla tai ei ollenkaan. Voimala maksaa asennettuna noin 60 000 euroa.
Talvisin haketta palaa päivittäin 7–8 tunnin ajan, kesällä käyttöveden lämmitystä varten vain joka kolmas päivä.
Erityisen ylpeä Krammer on siitä, että laitos ei juuri melua. Sähkögeneraattori on sijoitettu äänieristettyyn laatikkoon. Mistä se on tehty?
”Se on yrityssalaisuus”, Krammer hymyilee. Voimala on poikinut kaikkiaan 24 patenttia.
Yksin keksijän olisi vaikea saada laitteensa kaupaksi. Uskottavuus ja mahdollisuus sarjatuotantoon puuttuisivat. Krammer on siksi siirtynyt keksintöineen perheyritys Christof-groupin leipiin. Se on keskisuuri yhtiö, joka tekee töitä ennen kaikkea öljyalalla mutta haluaa kehittyä bioenergiassa.
Köflachin seutu on metsäisintä Itävaltaa. Ennen siellä louhittiin ruskohiiltä, nyt bioenergiaa. Steiermarkin osavaltiossa metsää on 61 prosenttia pinta-alasta ja osuus on kasvussa.
Krammerin mielestä hänen tapansa tuottaa energiaa on paras mahdollinen. Puut haetaan omasta metsästä.
”Kuljetusmatkaa voimalaan on yksi kilometri. Sähkön siirtohäviöitäkään ei synny pientuotannossa.”
Insinöörillä riittää visioita. Hän on keskustellut sähköyhtiön kanssa mahdollisuudesta usean voimalan kauko-ohjaukseen.
”Lämmittäjän kannalta ei ole merkitystä, mihin aikaan päivästä voimala käy. Sähköyhtiö voisi käynnistää voimalat sähkön tarpeen ollessa suurimmillaan”, Krammer selittää.
Suomessa vannotaan isompien laitosten ja kaukolämmön nimiin. Onhan sekin tehokasta lämmön ja sähkön yhteistuotantoa.
”Kaukolämmössä lämpöä menee paljon hukkaan putkistoista”, Krammer huomauttaa.
Itävalta edistää uusiutuvan energian tuotantoa sähkön syöttötariffilla. Kilowattitunnilta saa 10–15 sentin takuuhinnan voimalan koosta riippuen.
”Tällä alueella se tarkoittaa maanviljelijälle lisätuloa.”
Tosin harvalla on vielä Krammerin kehittämää voimalaitosta. Niitä on valmistunut kaksi kappaletta, parasta aikaa rakenteilla on 10 voimalaa pilottiasiakkaille. Joukossa on maatiloja, asuintaloja, yrityksiä ja julkisia laitoksia.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
